Kohti tehokkaampaa kirjanpitoa ja pienempää laskua

Ikuisuusongelma: Miten voi pienentää kirjanpidon tai tilitoimiston laskua? Tekemällä asiat tehokkaammin kuitenkaan tinkimättä kirjanpitäjän osaamisen tasosta. Koska tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty, kokosimme pienen täsmävinkkioppaan fiksuun laskun pienentämiseen ja samalla yhteistyön parantamiseen. Vinkkien taustalla on Greenstepin Helka Ahola-Mäki.

”Nämä vinkit tulivat ensimmäisenä mieleen ihan oman arjen kautta. Etenkin uusille yrittäjille ja sähköistä taloushallintoa vielä hyödyntämättömille asiakkaille nämä ovat oleellisia. Uuden asiakkaan yritystoimintaan perehtymiseen menee aina hetki, joten toki siinä itsekin samalla miettii yhteistyötä ja molempien ajankäytön tehokkuutta tulevaisuudessa. Eli miten saisi jatkossa hoidettua asiakkaan kirjanpidon mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti?” Helka valottaa

Arjen yhteistyön sujuvuus on loppujen lopuksi pienistä jutuista kiinni, joten pyrimme oppaassa käytännönläheisyyteen ja helposti toteutettaviin vinkkeihin. Ideana oli listata kaiken kokoisille yrityksille soveltuvia keinoja.

”Suurenkin muutoksen saa aikaan kehittämällä pieniä asioita, jotka eivät veisi aikaa yrityksensä läpikotaisin tuntevalta yrittäjältä. Tilitoimistossa puolestaan näiden asioiden käsittelyyn, kyselyyn ja korjauksiin kuluu aikaa, sillä tätä tietoa ei ole. Turha maksaa sellaisesta työstä, johon kirjanpitäjän ammattitaito ei tuo mitään lisää. Oppaan vinkeillä on suurin vaikutus pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden laskut ovat hieman pienempiä, mutta tehostettavan toiminnan osuus suhteessa suurempi. Suuremmille ja monimutkaisemmille yrityksille vinkit voivat tuntua nappikaupalta, vaikka toki sielläkin saadaan laskusta puristetua hieman pienempi, jos nämä asiat tehdään jatkossa tehokkaammin.” Helka kertoo.

Tutustu vinkkeihin ja ota askel kohti tehokkaampaa ulkoistettua kirjanpitoa.

Kaikki artikkelit

Katso kaikki artikkelit