Kestävyyden kirittäjät, jakso 2: Vastuullisuus ei riitä, tarvitaan myös vaikuttavuutta

Nauhoitin hiljan podcast-jakson Kestävyyden kirittäjät -sarjaamme Aktian vastuullisen sijoittamisen päällikön Eeva Toivosen kanssa. Keskustelimme niistä haasteista, joita vastuullisuuteen sijoittajan kannalta sisältyy – ja toisaalta niistä mahdollisuuksista, joita sijoittajilla on vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja vastuullisuuskehitykseen ylipäätään.

Eeva Toivonen


Vastuullisuus on sijoittajalle jo valtavirtaa

Eevan mukaan vastuullisuus on jo nyt sijoittajalle osa rationaalista päätöksentekoa, osa normaalia riskienhallintaa. ”Se ei ole trendi vaan osa sijoittamisen valtavirtaa. Vastuullisuus ei myöskään ole tuotosta tinkimistä”, korosti Eeva: ”Pikemminkin voi ajatella, että vastuullisuuteen panostava yritys suhtautuu pieteetillä muuhunkin toimintansa kehittämiseen.” Vaikka aukottomasti ei voida todistaa, että vastuullisuus sinänsä tuottaisi paremman tuloksen, vastuulliset yritykset hoitavat asiansa ylipäätään hyvin, mikä näkyy sitten tuloksessakin.

Yrityksen kannattaa kuitenkin toimia vastuullisesti, mikäli se mielii hankkia lisärahoitusta. Sijoittajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota siihen, millainen on yrityksen tarina ja millainen on tiekartta tarinan takana. Miten yhtiö aikoo kehittyä entistä vastuullisemmaksi? Tässä sijoittajalla on mahdollisuus vaikuttaa vastuullisuutta vauhdittaen ja edellyttää toiminnan kehittämistä aiempaa terävämmin. ”Osallistumme yhtiökokouksiin, tapaamme johtoa ja pyrimme näin vaikuttamaan vastuullisuuskehitykseen omalta osaltamme”, kertoi Eeva.

Näin sijoittajat nykyään tekevät: ne käyvät avointa dialogia yrityksen kehitystarpeista ja pyrkivät vaikuttamaan vastuullisuutta edistäen. Niin sanotuissa muutosyhtiöissä, joissa merkittävä osa toimintaa on vielä esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden varassa, tarvitaan selkeä polku puhtaampaan tulevaisuuteen, jotta rahoitus voi jatkua. Muutosta ei siis saada aikaan sillä, että rahoitus vedetään pois, vaan asettamalla sille ehtoja.

Raportoinnin yhteismitallisuutta pitää kehittää

Yksiselitteistä vastuullisuus ei vielä ole. Vastuullisuutta kyllä raportoidaan jo ahkerasti, mutta alan standardit ovat vahvasti kehitysvaiheessa, siksi raporttien vertailukelpoisuus vaatii aikaa, tarkkuutta ja taitoa. Sääntelyn edetessä tämäkin haaste helpottuu, sillä sääntelyn avulla luodaan niin porkkanoita kuin sanktioitakin.

EU:n kestävän kehityksen rahoituksen sääntely pyrkii tunnistamaan yritysten vastuullisuuden nykyistä paremmin ja siten myös sijoittajien työ helpottuu.

Yrityksille sääntely puolestaan asettaa vaateita niin toiminnan kuin raportoinninkin kehittämiseksi. Isommissa yrityksissä on omat vastuullisuusasiantuntijansa, mutta nekin tarvitsevat ajoittain lisä- ja sparrausapua Greenstepin tapaisilta yrityksiltä, jotka ovat rakentaneet monipuolisesti asiantuntevan vastuullisuustiimin. Pienemmät yritykset puolestaan saattavat tarvita laajempaa apua, koska niiden omat vastuullisuusresurssit ovat usein rajallisemmat. Kaikkea ei siis tarvitse osata itse, vaan yhdessä asiantuntijoiden kanssa voi laatia yritykselle muun muassa vastuullisuusstrategian ja toimintasuunnitelman raportoinnin lisäksi.

Miten piensijoittaja voi sijoittaa vastuullisesti?

Kysyin Eevalta myös sitä, miten piensijoittaja voi päästä vastuullisuussijoittamisen alkuun. Hänen neuvonsa oli pohtia, mitkä asiat ja tuotteet ovat omaa sydäntä lähellä. Liikkeelle voi lähteä pohtimalla, mitä tuotteita tai palveluita käyttää tällä hetkellä. Hyvä keino on myös tutkia esimerkiksi teemarahastoja, joiden joukosta löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja vastuulliselle sijoittajalle.

Kiitos Eevalle vastuullisen sijoittamisen monipuolisesta pohdinnasta!

Aktian ESG-päällikön Eeva Toivosen ajatuksia vastuullisesta sijoittamisesta voi kuunnella Spotifyssa tai kuuntele tästä:


Lue lisää Greenstepin vastuullisuuspalveluista - autamme mielellämme yritystäsi vastuullisen liiketoiminnan kehittämisessä!