Työnantajan koulutusvähennys

Tre
Heli hayrynen

Heli Häyrynen

Partner, Head of L&D

Mistä koulutusvähennyksessä on kyse?

Jatkuva oppiminen kuuluu kiinteästi työelämään ja jokaisen henkilöstön jäsenen työuralle. Tähän aikaan vuodesta tehdään viimeisiä silauksia organisaation koulutussuunnitelmaan. Koulutussuunnitelmalla saadaan raamit vuosittaiselle henkilöstökoulutukselle. Se on hyvä apuväline niin henkilöstön osaamisen johtamisessa kuin yksilön ammatillisen osaamisen rakentamisessa. Nykyisin monet organisaatiot kilpailuttavat itseään henkilöstön rekrytoinnissa myös tarjoamansa henkilöstökoulutuksen määrällä ja laadulla. On hienoa, että valtio tukee työnantajia ja suomalaisen osaamisen kehittämistä. Vuodesta 2014 alkaen työnantajat ovat voineet tehdä erillisen koulutusvähennyksen.

Mistä koulutusvähennyksessä on kyse?

Työnantaja voi vähentää elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulosta koulutusvähennyksen, joka on laskennallisesti noin puolet koulutusajan palkkakuluista. Koulutusvähennyksen piiriin lasketaan enintään kolme päivää koulutusta jokaista työntekijää kohden. Koulutusvähennystä saadakseen työnantajan tulee harjoittaa elinkeinoverolain tai maatilatalouden tuloverolain mukaan verotettavaa toimintaa. Muun muassa yhdistyksiä tai säätiöitä koulutusvähennys ei siis koske.

Mitkä kriteerit koulutukselle on asetettu?

Ihan mikä tahansa koulutus ei vähennykseen kelpaa. Yhden koulutuspäivän pituus tulee olla vähintään kuusi (6) tuntia, mutta tunnit voivat jakautua usealle päivälle. Koulutuksen pitää tukea työntekijän ammatillista kehittymistä. Koulutuksen tulee myös liittyä työntekijän nykyisiin tai tuleviin työtehtäviin. Koulutusvähennyksen saamiseksi koulutuksen tulee olla suunnitelmallista eli työnantajan tulee laatia koulutussuunnitelma, jota yrityksessä toteutetaan. Koulutussuunnitelman tulee kattaa koko henkilöstö, mutta siinä ei tarvitse kirjata yksityiskohtaisesti koulutustapahtumia tai niiden sisältöä. Koulutusvähennystä voi saada koulutuksen ajalla palkkaa nauttivista työntekijöistä, mutta palkkatuetut henkilöstön jäsenet eivät kuulu verovähennyksen piiriin. Myös loma- tai vapaa-ajan koulutukset jäävät vähennyksen ulkopuolelle.

Kirjanpitäjät ja palkkahallinto auttavat laskelmien tekemisessä

Vähennystä varten laskettava keskimääräisen päiväpalkan laskelma on melko monimutkainen ja sen varmistamisessa kannattaa konsultoida omaa kirjanpitäjää. Keskimääräinen työntekijämäärä määritellään työnantajan teettämien henkilötyövuosien summan avulla. Tämän tarkempaa ohjeistusta ei verohallinto määrittele. Osa-aikaiset ja määräaikaiset huomioidaan laskennassa suhteellisina osuuksina.

Koulutusvähennyksen muistilista

  • Tee konkreettinen koulutussuunnitelma
  • Huolehdi siitä, että koulutuspäivät on kirjattu ylös. Jokainen koulutustunti lasketaan!
  • Tarkasta keskimääräinen päiväpalkka ja henkilötyövuodet kirjanpitäjältäsi ja palkanlaskijaltasi
  • Muista tehdä vaatimus koulutusvähennyksestä vuosittain

Vaikka henkilöstökoulutusta on ennen saatettu pitää harmillisena kuluna, työnantaja on koulutusvähennyksen myötä saanut tuntuvan kannusteen ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Talousalan kiihtyvät muutokset pakottavat jokaisen työnantajan pitämään huolta kilpailukyvystään henkilöstönsä osaamista ylläpitämällä. Kannusta siis työntekijöitäsi kouluttautumaan, se lisää yrityksesi menestystä. Työntekijöiden ammatillinen kehittyminen ja siihen tarjotut mahdollisuudet rakentavat vastuullista yrityskuvaa ja ovat valttikortti osaajien rekrytoinnissa.

Greenstep Academy on avannut ovensa myös asiakkaillemme ja autamme nykyisin asiakkaitamme menestymään myös ammatillisen kehittymisen ja sen tuottaman kilpailukyvyn kautta. Luomme kanssanne juuri teille sopivat kannustavat koulutussuunnitelmat talous- ja HR-alan henkilöstökoulutuksen tarpeisiin. Ota yhteyttä ja anna meidän auttaa teitä menestymään. Kysy lisää greenstep.academy@greenstep.fi