HR-konsultti työskentelee monenlaisissa tiimeissä ja laaja-alaisissa tehtävissä

Whistleblowing varmistamassa hyvaa
Rosita wakkola

Rosita Wakkola

HR Consultant

Siirtyminen yrityksen sisäisestä HR:stä konsultiksi tuo uudenlaisia mahdollisuuksia HR-osaajan urapolulle. Vaikka pöydällä pyörii samoja asioita niin konsultin kuin in-housen rooleissa, uudet tehtävät nostattavat myös mieltä askarruttavia kysymyksiä. Näin myös Rosita Wakkolan uralla, kun hän aloitti Greenstepillä HR-konsulttina viime syksynä.

”Vähän alkuun jännitti, miten tulee tiimiydyttyä, kun on useita asiakkaita sekä oma konsulttitiimi. Tämä huoli on ollut kuitenkin täysin turha, sillä Greenstepin tiimi on ottanut minut avosylin vastaan. Sen lisäksi myös asiakkaat ovat ottaneet minut nopeasti osaksi tiimiään. Onkin itse asiassa rikkaus saada työskennellä erilaisissa HR-tiimeissä.”

Jokainen greensteppiläinen käy aluksi läpi tiiviin, mutta kattavan, perehdytyspäivien jakson, jonka aikana käydään läpileikkaus yrityksestä ja sen kulttuurista. Rositan mukaan Greenstepillä vallitsee terve ja yksilöä arvostava työkulttuuri.

”Greenstepillä on ollut vapautta ja vastuuta tarjolla, vaikka asiakastyötä tehdäänkin. Minulle oli alusta alkaen selvää, että työn ja vapaa-ajan tulisi olla tasapainossa, joten teen tällä hetkellä perhesyistä 80 % työviikkoa. Jotkin työtehtävät, kuten palkkayhteyshenkilön työt, ovat sidonnaisia tiettyyn aikaan kuusta, mutta muuten asiakkaiden kanssa on toimittu hyvin joustavasti. Tämä on toiminut ainakin itselleni loistavasti.”

Palkkayhteyshenkilö on palkanlaskijan paras kaveri

Osana Rositan työtehtäviä on toimia palkkayhteyshenkilönä asiakkaiden henkilöstön palkanmaksun oikeellisuuden varmistamiseksi. Palkanlaskijan tarvitseman datan ollessa hajallaan eri järjestelmissä sekä Exceleissä, on palkkayhteyshenkilön tehtävänä kerätä ja toimittaa tiedot yhdistettynä palkanlaskentaa varten. Numerotarkkuudesta on hyötyä tehtävien hoidossa, mutta enemmän se käytännössä vaatii kiinnostusta HR-datan keräämiseen ja ohjaukseen.

”Ulkoisella palkanlaskijalla ei yleensä ole pääsyä asiakkaan järjestelmiin ja kanaviin, joten palkkayhteyshenkilön tehtävänä on kerätä tietoa häntä varten. Tehtävät vaativat tarkkuutta, sillä palkkayhteyshenkilön toimittama materiaali on henkilöstön palkanmaksun peruste. Eihän kukaan halua palkanmaksussaan virheitä.”

Tehtävässä tärkeää on aineiston lisäksi proaktiivinen asenne palkkaprosessien kehittämiseksi sekä viestinnän tärkeys.

”Palkkayhteyshenkilön yksi keskeinen tehtävä on myös viestintä asiakkaan esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Kaikki palkanlaskentaan liittyvät kysymykset ohjataan asiakkaillamme palkkayhteyshenkilöille. Tätä kautta palkkayhteyshenkilöt saavat myös tärkeää tietoa siitä, mitkä asiat eivät ole selkeitä ja missä viestintään organisaation sisällä tulee parantaa ja näin turhaa työtä sekä väärinymmärryksiä vähentää. Asiakkaiden palkkaprosessien kehittämisessä korostuukin juuri prosessien ja aikataulujen sekä syy-seuraussuhteiden epäselvyys.”


Vapaa-ajallaan Rosita mm. ulkoilee koiriensa Rockyn ja Fasun kanssa.


Vaikka palkkayhteyshenkilön tehtävät ovat osa laajempaa HR-kokonaisuutta, pärjää tehtävässä hyvin myös esimerkiksi palkanlaskijan kokemuksella. Laajemmasta HR-kokonaisuudesta vastaavana konsulttina Rosita pääsee yleensä tietoon ja muutoksiin aikaisemmin käsiksi, mutta palkkayhteyshenkilön tehtävistä on helppo aloittaa laajempiin HR-tehtäviin siirryttäessä.

”HR:n puolella pääsee kiinni esimerkiksi yritykseen tulleisiin ja lähteneisiin henkilöihin jo ennen kuin tieto valuu palkkoihin. Meillä on konsulttitiimissä muutama palkanlaskijataustainen osaaja, jotka ovat siirtyneet tehtävien myötä kohti laajempia kokonaisuuksia.”

Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan itse heti osata. Asiakastiimeistä löytyy monipuolisesti kokemusta sen jäsenten erilaisten taustojen ansiosta.

”Aina on voinut kysyä kollegalta tai tiimissä olevalta palkanlaskijalta, jos on ollut ongelmia”

Kiinnostaisiko sinua työskentely Greenstepissä? Katso avoimet paikkamme tai lähetä avoin hakemus!