Postin kokemuksia Greenstepin palveluista

Posti Referenssi 2

"Greenstep on vastannut tarpeisiimme erittäin hyvin"

Suomalainen Posti Oyj, jolla on 400 vuoden kokemus posti- ja logistiikkapalvelujen alalta, on Greenstepin asiakas. Posti on ostanut Greenstepin palveluja muun muassa perustettaessa palvelukeskustoimintaa. Tällöin suurimmat haasteet, joihin Greenstep tarjosi ratkaisuja, liittyivät palvelukeskuksen raportoinnin ja seurannan osa- alueisiin.

– Osaaminen ja kompetenssi ovat kohdanneet meidän tarpeemme. Palvelut olivat todella tärkeitä rakennettaessa palvelukeskuksemme raportointia, ennustamista ja mittaamista, Postin palvelukeskustoiminnan johtamisesta vastaava Kalle Kallén kertoo.

Posti on ostanut Greenstepiltä muun muassa senior controller -, business analyst - ja projektipäällikköpalveluita. Konkreettisia hyötyjä ja työkaluja, joita Posti on yhteistyön kautta saanut, ovat muun muassa selkeät raportointi- ja ennustemallit sekä toimivat mittaristot.

Ammattitaitoa ja osaamista eri tasoilla

– Greenstep on ollut meille suuri apu, kun on ollut kyse väliaikaisesta resurssitarpeesta
esimerkiksi projektien yhteydessä, talouden ja hallinnon palvelualueesta Postin
palvelukeskuksessa vastaava Tiina Kattilakoski sanoo.

Kattilakosken mukaan Greenstep valikoitui Postin yhteistyökumppaniksi melko nopeasti muun muassa sen nopeuden ja palvelujen kattavuuden ansiosta. Greenstepin henkilökunta on osaavaa, mikä on vaikuttanut asiakastyytyväisyyteen merkittävästi.

– Talousjohdon ja -hallinnon palveluita valittaessa on tärkeää, että palveluntarjoajilla on ammattitaitoa ja osaamista eri tasoilla. Olemme erittäin tyytyväisiä Greenstepin ammattitaitoiseen henkilöstöön, Kattilakoski kiittää.

Jatkuvaa kommunikointia ja sujuvaa yhteistyötä

Postin ja Greenstepin yhteistyön ansiota on muun muassa se, että projektit ovat muutoksista huolimatta pysyneet aikataulussa. Yhteistyön avulla ne on myös pystytty tekemään niiden vaatimalla tarkkuudella. Kattilakoski kertoo olevansa tyytyväinen Greenstepin tarjoamien controller- ja projektipäällikkötehtävien toteutumiseen sekä yhteistyöhön ylipäätään.

– Greenstepin kanssa yhteistyö on sujunut todella hyvin, ja olen todella tyytyväinen siihen palveluun, jota olemme Greenstepiltä saaneet. Kommunikointi yrityksen kanssa on jatkuvaa ja sujuvaa. Suosittelen lämpimästi yhteistyötä Greenstepin kanssa, Kattilakoski vakuuttaa.