Greenstepin HR-palvelut Quupan kasvun tukena

Quuppa Mia pieni6

Greenstep on tukenut viime vuosien ajan Quupan kasvua osa-aikaisella HR-palvelulla. Tehtäviin on kuulunut operatiivisten asioiden lisäksi strategisia kehityshankkeita kuten johtamisen ja johtoryhmätyöskentelyn kehittämistä sekä esimiesvalmennuksia.


Quupan CEO Kimmo Kalliola kertoo yhteistyöstä Greenstepin kanssa.




Quuppa Oy tarjoaa maailman luotettavimman ja tarkimman paikkatiedon sisätiloihin.
Vuonna 2020 Quuppa keräsi 20 miljoonan euron rahoituksen ja yhtiön tavoitteena on kasvattaa yhtiön työntekijämäärää nopeasti. Tätä varten Greenstep rekrytoi yhteistyössä Quupan kanssa heille oman People Managerin.

"Paitsi että tehdään paljon töitä ja tehdään uusia asioita ja kasvetaan, niin halutaan myös viihtyä täällä töissä ja nauttia siitä mitä me tehdään. Sen takia meille on tärkeää, ketä me tänne palkataan", Quupan CEO Kimmo Kalliola kertoo.

"Havahduin siihen, että kun meitä rupesi olemaan yli 20 ihmistä, että me tarvitaan henkilöstöpuolelle tekijä. Mutta sitten nähtiin, että se ei ole täyspäiväinen tarve välttämättä, mutta oli paljon juoksevia asioita, joita hoidin, lähtien lounasseteleistä ja puhelinliittymien tilauksista ja puhelimista ja tämän tyyppisistä asioista. Sitten Greenstepiltä saatiin siihen ratkaisu ja nyt on tosiaan melkein kolme vuotta tehty yhteistyötä."

Greenstepin HR-konsultti on ollut Quupan toimistolla noin 2 päivää viikossa hoitamassa operatiivisia henkilöstöhallinnon tehtäviä sekä vastannut strategisista kehitysprojekteista kuten johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä ja esimiesvalmennuksista.

"Asiat ovat muuttuneet huomattavasti tämän 3 vuoden aikana, jonka Greenstep on ollut mukana, totta kai me ollaan kasvettu paljon, mutta sitä kautta on tullut paljon enemmän sitä tarvetta myöskin henkilöstöpuolelle ja Greenstep on siihen tarpeeseen pystynyt vastaamaan."

"Tilanne on nyt oikein hyvä. Meillä aloitti henkilöstöpäällikkö kuukausi sitten ja Greenstepin avulla rekryttiin hänet ja nyt hän on ottanut täyden vastuun meidän operatiivisista HR-asioista ja on päässyt nopeasti täyteen vauhtiin ja osallistuu myös täysillä uusien henkilöiden rekrytointeihin," Kalliola lisää.

"Nyt meillä on hyvä paikka mistä jatkaa ja kehittää edelleen, mutta Greenstepin kanssa saatiin tämä homma mahtavalle alulle."