Solidabiksen kokemuksia kuittien käsittelemisestä Bezalalla

Solidabis kokemuksia greenstepista bezalasta
Lasse lehto

Lasse Lehto

Marketing and Customer Success Manager, Bezala

Solidabis on suomalainen IT-konsulttitalo, jonka kehittämissä ohjelmistoissa helppokäyttöisyys ja käyttäjäkeskeisyys ovat tärkeimpiä tavotteita. Kuittien käsittelemiseen Solidabis käyttää Bezalaa.


Solidabiksen Oulun toimiston tiiminvetäjä Outi Mattila kertoo videolla yhteistyöstä Greenstepin kanssa ja kokemuksistaan Bezalan käytöstä:


Solidabis on suomalainen IT-konsulttitalo ja heiltä löytyy toimistot Helsingistä ja Kaarinasta sekä tammikuusta 2021 lähtien myös Oulusta. Heidän palvelunsa jakautuvat kolmeen eri osa-alueeseen: ohjelmistonkehitykseen, palvelumuotoiluun sekä prosessikehitykseen.

”Meiltä löytyy teknisiä asiantuntijoita, koodareita, design-asiantuntijoita ja prosessinkehitys löytyy itseltä. Pyritään olemaan sellainen helppo ja asiantunteva kumppani meidän asiakkaille. Pystytään auttamaan asiakasta ihan sieltä alkupään palveluista ihan loppupäähän asti”, Mattila kertoo.

Yhteistyötä jo vuodesta 2016

Greenstepin kanssa he ovat tehneet yhteistyötä jo viiden vuoden ajan. Yhteistyötä on tehty siis Solidabiksen historian ensimmäisistä hetkistä saakka, kun Solidabis vuonna 2016 putkahti Helsinkiin. Greenstepin kautta he aloittivat yhteistyön myös Bezalan kanssa. Solidabis käyttää Bezalaa kuittien käsittelemiseen sekä kilometrikorvausten ja päivärahojen hakemiseen.

Mitä arvostatte yhteistyökumppaneissanne?

"Arvostamme samanlaisia arvoja, mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, sellaista vaivatonta yhteistyötä. Ne on ollut Greenstepin kanssa tärkeitä ja Bezala toimii myös meidän ajatusmaailmassa hyvin."

Bezala tekee kuittien käsittelemisestä helppoa

Mattila kertoo itse käyttäneensä Bezalaa myös ennen kuin itse aloitti Solidabiksen Oulun toimiston tiiminvetäjänä tammikuussa.

”Olen erityisesti tykännyt aina mobiilisovelluksessa, kun voin valokuvata kuitit helposti ja täyttää (=selvittää) niitä joko saman tien tai hetken päästä.”

Erityisesti hän kehuu Bezalan tekoälyä hyödyntävää kuittiskanneria, joka lukee kuitista itse päivämäärän, summan ja arvonlisäveron.

”Se nopeuttaa kuittien toimittamista kirjanpitoon entisestään. Se oli tervetullut uudistus ja toimi hyvin.”

Mattilan mukaan uutta yksikköä pystyyn laittaneena ostoksia on pienessä ajassa määrällisesti tosi paljon. Se, että sovellus itsessään helpottaa kuittiprosessia, on tosi iso etu.

”Pitkään istuminen ja kuittien kanssa värkkääminen ei ole ehkä sellainen kaikista mieluisin työtehtävä, mutta se on totta kai tärkeä. Bezala auttaa siinä eikä minun tarvitse itse näperrellä sinne kaikkia yksityiskohtia. Sen avulla saan tehtyä niitä nopeammin, kun minua ei ärsytä se asia valmiiksi jo.”

Aina kuittien kanssa värkkääminen ei ole ollut yhtä helppoa ja nopeaa.

”Aikaa ennen Bezalaa sillon joskus kun minulla oli yrityskortti, niin parhaimmillaan tein kaksi kertaa vuodessa ne kuitit. Sitten kun niitä oli älyttömän paljon niin siinä meni muutamia tunteja. Kollegoita ja työkavereita se nauratti äärettömän paljon, että ”sulla on tuo homma ihan sekasin”.

Ne kuitit olivat aina järjestyksessä ja ne aina hoituivat eikä yksikään kuitti mennyt koskaan hukkaan. Se oli kuitenkin aivan äärettömän ärsyttävä sessio saada ne hoidettua. Nyt kun se menee Bezalan avulla sulavasti, niin ollaan pitkä tie menty näiden kuittien selvittelyssä.”



Bezalan avulla teet matkalaskut nopeasti ja toimitat kuitit helposti kirjanpitoon. Tutustu:

Bezalan nettisivut