Elinikäinen oppiminen on tärkein kyvykkyys muuttuvassa maailmassa
Lyhyt yhteenveto
Brändilähettiläämme kirjoittavat blogissamme kolumneja ajankohtaisista teemoista työelämässä ja johtamisessa. Tässä kolumnissa Tampereen Area Growth Leadimme Jennileena Kannisto pohtii elinikäisen oppimisen merkitystä muuttuvassa maailmassa.
Olen viime aikoina miettinyt paljon uusien asioiden ja taitojen oppimista. Tähän vaikuttaa paitsi se, että työskentelen nopeasti muuttuvassa ja kehittyvässä organisaatiossa, myös se, että maailma ympärillämme todella muuttuu hurjaa vauhtia. Teknologiat kehittyvät jatkuvasti, tekoäly muuttaa työn sisältöä eikä toimintaympäristö ole viime vuosina ollut kenellekään vakaa, päinvastoin. Kaikesta tästä pyörityksestä huolimatta organisaatioissa on katsottava eteenpäin, rakennettava suuntaa ja myös tehtävä päätöksiä.
Maailman rauhoittumista ei voi jäädä odottamaan, vaan meidän jokaisen on uskallettava uudistua. Vaikka uskallusta uudistua olisi, on myös ymmärrettävä, mitä oppiminen aikuisena tarkoittaa ja millaista se on jatkuvan muutoksen keskellä.
Oppiminen on ajattelun muuttamista
Oma pitkäaikainen kiinnostuksen kohteeni talouden, hallinnon ja juridiikan ohella on aina ollut uusien taitojen oppiminen. Olenkin suorittanut ammatillisen opettajan opinnot ja viimeistään näistä opinnoista mieleeni on jäänyt pysyvästi seuraava oivallus aikuisen oppimiseen liittyen: oppiminen ei ole vain tiedon lisäämistä, vaan ajattelun muuttamista.
Uuden oppiminen vaatii kykyä reflektoida omia vanhoja oletuksiaan ja suhtautua uusiin asioihin ja ilmiöihin uteliaisuudella. Jos mietinkin omia vahvuuksiani tässä alati muuttuvassa maailmassa, tunnistan kolme relevanttia kyvykkyyttä: uteliaisuuden, avoimen mielen ja halun oppia uutta. Maailmassa, jonka muutosnopeus ei ole ainakaan hidastumaan ne ovat yllättävän kovia ominaisuuksia, ja ne nojaavat vahvimmin substanssiin siitä, miten (aikuinen) ihminen oppii ja miten itseään on mahdollista kehittää.
Vaikka teknologia muuttaa työn, jää vastuu silti ihmiselle
Talous on erinomainen esimerkki kentästä, joka on ollut teknologisen muutoksen kourissa jo vuosia, eikä muutoksen tuulet ole todellakaan laantumaan päin. Aloittaessani urani talouden parissa oli raportointi pääasiassa mennen selittämistä ja peräpeiliin katsomista. Nykyään kuitenkin puhutaan reaaliaikaisesta raportoinnista ja ennustemalleista, jotka ovat mahdollisia ajantasaisen datan ja automaatioiden avulla. Kun data on ajantasaista ja automaatiot käytössä, on tieto hyödynnettävissä parhaimmillaan heti, eikä vasta päivien tai viikkojen päästä. Teknologisen muutoksen myötä taloudessa rutiinityö vähenee ja työn tekeminen nopeutuu automatisaatioiden avulla. Samalla mahdollisuus syvemmälle analyysille ja paremmalle liiketoiminnan ymmärrykselle lukujen valossa kasvaa.
Vaikka analyysi syvenee ja ymmärrys luvuista kasvaa ei teknologia muuta kuitenkaan yhtä asiaa, vastuuta suunnasta. Teknologian avulla voidaan tuottaa informaatiota, mutta teknologia ei (ainakaan vielä) voi määrittää, mihin organisaatio haluaa mennä ja miten ja millaisille keinoilla määränpäähän halutaan päästä. Teknologia ei siis voi varjella organisaation arvoja tai moraalista vastuuta.
Tätä teemaa käsiteltiin osuvasti Emeraldin kirjoituksessa “Who’s Really in Charge: Leaders or Algorithms?”. Kirjoituksessa nostetaan esiin ajatus siitä, että algoritmit voivat vaikuttaa päätöksentekoon hienovaraisesti ja jopa muokata sitä, mitä pidämme tärkeänä, mutta ne eivät kanna eettistä vastuuta. Algoritmi ei arvioi päätöksen inhimillisiä vaikutuksia, ei pohdi arvoja eikä kanna moraalisia seurauksia – vastuu näistä on aina ihmisillä.
Näiden vuoksi ajattelun laatu ja oppimiskyky korostuvat. Mitä enemmän tekninen työ automatisoituu, sitä tärkeämmäksi nousee kyky hahmottaa kokonaisuuksia, käydä avointa ja reflektiivistä keskustelua ja ennen kaikkea, yhdistää data arvopohjaiseen harkintaan.
Epävarmuus ei ole poikkeus, se on lähtökohta
Organisaatioissa tehdään jatkuvasti päätöksiä ilman täydellistä tietoa. Täydellistä varmuutta ei ole eikä tule, sillä kuten lähihistoriakin on opettanut, toimintaympäristöön voi vaikuttaa yhtäkkiä sellaisia muutoksia, joita moni ei ollut villeimmissä kuvitelmissaankaan nähnyt tulevaksi. Elinikäinen oppiminen ei siis tarkoita sitä, että keräämme loputtomasti lisää tietoa ennen kuin uskallamme tehdä päätöksiä. Elinikäinen oppiminen tarkoittaa kykyä päivittää ajatteluamme ja tarvittaessa myös tehtyjä päätöksiä lennosta ja ”on the go”.
Jos minun pitäisi tiivistää ja kiteyttää pohdintani yhteen ajatukseen se olisi tämä: Muutos ei ole uhka niille, jotka ovat valmiita oppimaan.
Oppiminen ei poista muutoksien tuomia epävarmuuksia, mutta halu ja kyky oppia ja omaksua uutta tekevät niistä hallittavampi. Teknologisen kehityksen myötä moni tekninen tekeminen automatisoituu, mutta samalla inhimilliset taidot, kuten uteliaisuus, avoimuus, rakentava dialogi ja kyky nähdä mahdollisuuksia, nousevatkin strategiseksi voimavaraksi ja yksilön pääomaksi.
On totta, että elämme epävarmuuden keskellä eikä näkymä ole useinkaan kirkas. Olen kuitenkin nähnyt sen yhä uudelleen, että ne organisaatiot, jotka suhtautuvat muutokseen mahdollisuutena, ja ennen kaikkea, mahdollisuutena uuden oppimiseen, rakentavat tulevaisuutta rohkeammin.
Epävarmuuden keskellä optimismi, positiivinen asenne ja valmius oppia uutta ei ole sinisilmäisyyttä vaan elinehto. Elinikäinen oppiminen ei ole projekti, joka joskus valmistuu. Se on tapa ajatella, tapa johtaa ja tapa rakentaa tulevaisuutta.
Maailma ja muutos eivät pysähdy, mutta muistetaan se, ettei meidänkään tarvitse.