Koulutus: Selätä taloudellisen raportoinnin kompastuskivet, Espoo

Keskiviikkona 20.03.2024
08:30

Tule koulutukseemme kuulemaan, miten taantuma-ajan talousraportoinnin haasteita ratkaistaan!

Tilinpäätöksen rooli kasvaa muuttuvassa maailmassa. Tilinpäätöksiltä odotetaan avoimuutta ja sitä, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan toiminnasta. Kun tilinpäätös sisältää lukuisan määrän harkinnan varaisia arvioita, kuinka varmistetaan, ettei tilinpäätös ole vinoutunut tai harhautunut. Mitkä ovat tyypillisimmät erät, joissa arviot vaikuttavat? Kuinka varmistetaan dokumentoinnilla, ettei jälkikäteen tule ongelmia tehdyistä valinnoista?

Lisäksi haastava taloudellinen tilanne ja siihen liittyvät erilaiset rahoitusinstrumentit saavat aikaan uudenlaisia tarpeita talousraportointiin. Tämä valmennus avaa sinulle, taloushallinnon asiantuntija, tapaukset taloudellisen raportoinnin kompastuskivistä ja ratkaisuja, miten erikoistilanteita tulisi käsitellä.

Kouluttajana toimii erittäin kokenut kouluttaja, KHT-tilintarkastaja ja kauppatieteen tohtori Tuomas Honkamäki.

Valmennus on suunnattu jo jonkin verran taloushallinnon kokemusta omaaville kirjanpitäjille ja controllereille. Valmennuksessa teemoja käsitellään käytännönläheisten esimerkkien kautta. Timanttisen sisällön ja oppimisen lisäksi sinulla on mahdollisuus verkostoitua alan asiantuntijoiden kesken. Lämpimästi tervetuloa Keilarantaan!

Ilmoittaudu mukaan tästä 14.3. mennessä!

Ajankohta: keskiviikko 20.3.2024 klo 8.30–12

Paikka: Greenstep, Keilaranta 5, Espoo

Hinta: 350€ / hlö + alv

Ohjelma:

  • 8.30 Kahvit ja verkostoitumista
  • 9.00 Tervetuloa koulutukseen!
    • Yleisimmät kompastuskivet taloudellisessa raportoinnissa
      • Mitä tapahtui, miksi ja miten tilanteesta selvittiin?
    • Erikoistilanteiden käsittelyn yleiset periaatteet
      • Lailliset tuloksen järjestelykeinot
      • Arvionvaraiset erät
      • Oikean ja riittävän kuvan vaatimus tilinpäätöksessä
      • Omaan pääomaan liittyvät kirjanpidolliset kysymykset
      • Erilaisten rahoitusvaihtoehtojen käsittely kirjanpidossa
  • 12.00 Koulutus päättyy​

Peruutus- ja muutosehdot

Koulutus laskutetaan sähköpostitse. Koulutuksen voi perua veloituksetta 14 vrk ennen tapahtumaa, sen jälkeen veloitetaan koko summa. Esteen ilmaantuessa valmennuspaikan voi kuluitta luovuttaa kollegalle. Peruutukset tulee tehdä kirjallisesti osoitteeseen greenstep.academy@greenstep.fi.

Ilmoittaudu mukaan tästä 14.3. mennessä!

Lämpimästi tervetuloa!