Kansainvälinen kirjanpito

Onko yritykselläsi kansainvälistä liiketoimintaa, tai onko suunnitelmissasi laajentaa toimintaa Suomen ulkopuolelle? Greenstepin asiantuntijoiden avulla yrityksesi kirjanpito sekä muu taloushallinto hoidetaan tehokkaasti ja saumattomasti myös ulkomailla

Jotta yrityksen toiminnan pystyisi laajentamaan onnistuneesti oman maan rajojen ulkopuolelle, tulee tuntea kohdemaan verotus, lait ja säännökset. Näiden lisäksi kokemus, taidot ja resurssit ovat avainasemassa, jotta yrityksen toimintoja voidaan tukea kansainvälisellä skaalalla.

Greenstepin asiantuntijat hoitavat asiantuntemuksella myös yrityksesi kansainvälisten toimintojen kirjanpidon. Suomessa toimivien asiantuntijoiden lisäksi Greenstepin Ruotsin ja Viron toimipisteiden paikalliset kirjanpitoasiantuntijat palvelevat asiakkaitamme. Muualla maailmassa laajan verkostomme kumppanit auttavat hoitamaan yrityksesi verotuksen ja viranomaisilmoitukset kohdemaan säädösten mukaisesti.

Jos toimintaa on tarvetta kehittää enemmän, autamme myös esimerkiksi talousjohdon palvelujen kautta. Ratkaisumme ovat suunniteltu skaalautumaan yhdessä toimintanne kasvaessa, joka mahdollistaa koko palveluvalikoimamme hyödyntämisen kehittyviin kirjanpidon, raportoinnin, taloussuunnittelun sekä analysoinnin tarpeisiin. Kun koko konserni hoidetaan kokonaisuutena, taloushallinto on tehokasta ja erilaiset kehityskohteet ovat selkeämmin havaittavissa.



Greenstep on osa MSI Global Alliance-verkostoa ja voi tätä kautta palvella yrityksiä yli 100 maassa. MSI Global Alliance on globaali verkosto yrityksiä taloushallinnon, palkkahallinnon, verotuksen ja lakipalveluiden aloilta. Greenstep voi näin auttaa asiakkaita laadukkailla palveluilla melkein missä maassa tahansa verkostonsa avulla. MSI:hin voi tutustua tarkemmin: www.msiglobal.org


Hyötyjä, joita saat ottaessasi Greenstepin avuksi yrityksesi kansainvälisten toimintojen taloushallinnon hoitamiseen:

  • Kun hoidamme sekä emoyhtiön että ulkomailla olevien tytäryhtiöiden kirjanpidon, näiden ollessa samassa järjestelmässä konsolidointi helpottuu. Taloushallinnon hoitaminen on siten kustannustehokasta ja kokonaisuus selkeämpi
  • Sinulla on yksi yhteyshenkilö, joka auttaa yhteydenpidossa tytäryhtiöiden talousosastojen, toimittajien ym. kanssa
  • Kokemuksemme sekä maailmanlaajuinen verkostomme nopeuttavat yhtiön perustamista ulkomaille
  • Kun taloushallinnon asiat ovat kunnossa missä ikinä maassa toimitkaan, sinulle jää enemmän aikaa keskittyä ydinliiketoimintaasi


Videolla Esa Vasara, HappyOrNotin Director of Business Services, kertoo HappyOrNotin ja Greenstepin yhteistyöstä:

"Säästämme paljon aikaa hallinnollisessa työssä, ja myös johtomme on hyvin tyytyväinen, koska he näkevät kaikkien tytäryhtiöidemme ajantasaisen tilanteen yhdellä vilkaisulla."

Käytämme kolmannen osapuolen alustaa verkkosivujemme videoupotuksissa. Voidaksesi katsella videosisältöjä sinun täytyy hyväksyä kolmansien osapuolien evästeet.

Hallinnoi evästeitä