Kansainvälistyminen ja vientitoiminta

Jotta yrityksen toiminnan pystyisi laajentamaan onnistuneesti oman maan rajojen ulkopuolelle, tulee tuntea kohdemaan verotus, lait ja säännökset. Näiden lisäksi kokemus, taidot ja resurssit ovat avainasemassa, jotta yrityksen toimintoja voidaan tukea kansainvälisellä skaalalla.

Tytäryhtiön perustaminen naapurimaihin toimii usein kasvuyhtiöiden ensimmäisenä askeleena kansainvälistymisessä. Vaikka liike-elämän kulttuurit vaikuttavatkin samankaltaisilta, jotkin asiat vaativat erityishuomiota. Näitä ovat esimerkiksi yrityksen perustamiseen liittyvät asiat, paikalliset säädökset ja verovelvollisuudet sekä pankkiyhteydet. Asiantuntijoidemme tehtävänä onkin tehdä yrityksenne ulkomaille siirtymisestä mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta.

Greenstep voi auttaa yrityksenne talousasioissa hoitamalla kaikki kirjanpitoon ja palkanlaskentaan liittyvät tarpeet. Voimme rakentaa yrityksellenne kokonaisvaltaisen ja yhtenäisen ohjelmistopaletin (mm. NetSuite), jonka avulla talouden seuranta ja raportointi puhuvat samaa kieltä markkinasta huolimatta. Ohjelmistojen hallinnan ja ylläpidon voi ulkoistaa asiantuntijoillemme, jolloin voit keskittyä tekemään parempia päätöksiä ajantasaisen ja tarkan tiedon avulla. Ratkaisumme ovat suunniteltu skaalautumaan yritysten kasvun mukana, minkä ansiosta voitte hyödyntää monipuolisia asiantuntijapalveluitamme juuri silloin kun niitä tarvitsette.

Palvelumme

  • Talouden aktiviteettien pystytys ja toimintakuntoon saattaminen asiakkaan tarpeiden mukaan uudessa maassa - Kirjanpidon ja raportoinnin palvelut, palkanlaskenta, HR-palvelut sekä CFO-palvelut
  • Luovi tiesi paikallisten lakien, verojärjestelmien, säädösten ja asetusten välissä - konsultointipalvelut
  • Löydä yrityksellesi ne järjestelmäratkaisut, joilla liiketoimintasi lähtee kasvuun - Oracle NetSuite, Bezala, Power BI -raportointi ja analytiikka

Kokeneen kumppanin tuomat hyödyt

  • Mahdollistaa liiketoiminnan ydinkysymyksiin keskittymisen, kun kumppani auttaa kansainvälistymisen valmistelussa ja toimeenpanossa
  • Mahdollistaa nopeamman markkinoille liittymisen
  • Antaa luotettavia ja asiantuntevia neuvonantajia
  • Tekee seuraavasta laajentumisaskeleesta helpompaa

Greenstep on osa MSI Global Alliance-verkostoa ja voi tätä kautta palvella yrityksiä yli 100 maassa. MSI Global Alliance on globaali verkosto yrityksiä taloushallinnon, palkkahallinnon, verotuksen ja lakipalveluiden aloilta. MSI on ollut toiminnassa jo 30 vuotta ja sillä on yhteensä 260 jäsenyritystä ympäri maailmaa. Greenstep on ainoa suomalainen taloushallinnon toimija joka on MSI:n jäsen, ja voi näin auttaa asiakkaita laadukkailla palveluilla melkein missä maassa tahansa verkoston avulla. MSI:hin voi tutustua tarkemmin: www.msiglobal.org

Videolla Tore Teir (Greenstep) ja Tim Wilson (MSI Global Alliance:n toimitusjohtaja) keskustelevat MSI Global Alliance:sta ja hyödyistä, joita voi saada 100 eri maassa toimivasta verkostosta.


Greenstep toimii tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa sekä Virossa, ja MSI:n avulla voimme auttaa sinua kaikkialla maailmalla.


Katso, miten Greenstep on tukenut HappyOrNot:ia kansainvälistymisessä!


Meiltä saat tukea yrityksesi kasvuun!