Siili Solutions virtaviivaisti kansainvälisen liiketoimintansa NetSuitella

Siili Solutions on nopeasti kasvava digi- ja ohjelmistotalo, jolla on toimintaa useissa maissa. Greenstep on tukenut Siilin kasvua vuodesta 2017 lähtien NetSuite- ja taloushallinnon palveluiden sekä BI-kehityksen osalta.

Siili Solutionsin CFO Aleksi Kankainen, Senior Business Controller Johanna Mainio ja Group Controller Ville Väänänen kertovat videolla lisää yhteistyöstämme:

Siili Solutions on kasvanut nopeasti vuodesta 2010 lähtien. Nykyään Siilillä työskentelee 800 huippuammattilaista ja he toimivat Suomen lisäksi useissa muissa maissa, kuten esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

"Siili Solutions on kokonaisvaltainen digipalveluja tarjoava yritys aina innovaatioista lähtien jatkuvaan kehitystyöhön. Autamme asiakkaitamme hahmottamaan, mikä on heidän digitaalisen tulevaisuutensa kannalta olennaista ja autamme rakentamaan siitä todellisuutta.", kertoo Siilin CFO Aleksi Kankainen.

Asiantunteva kumppani auttaa taklaamaan kasvuyrityksen haasteet

Kun Siilin liiketoiminnasta alkoi tulla kansainvälistä ja monimutkaisempaa, he päättivät etsiä selkeyttä prosesseihin uuden ERP-järjestelmän avulla. Yritys sai Greenstepistä luotettavan kumppanin, joka pystyi vastaamaan tehokkaasti kasvuyrityksen tarpeisiin.

"Työskentelemme Greenstepin kanssa NetSuite -ERP:n ja taloushallinnon palveluiden osalta. Tänä päivänä Greenstepillä on keskeinen rooli taloushallinnossamme. Yhteistyömme alkoi neljä vuotta sitten ERP-järjestelmän käyttöönottoprojektin merkeissä. Sen jälkeen yhteistyömme on syventynyt taloushallinnon palveluihin sekä Business Intelligence -kehitykseen. Greenstep tarjoaa meille NetSuiten kehityksen, kirjanpidon, asiakaslaskutuksen sekä Business Intelligencen kehityksen.", Siilin CFO Aleksi Kankainen lisää.

Siilin mukaan yhteistyö on sujunut sulavasti heti alusta asti. Greenstepin tuella tiedonhallintaa on helpotettu ja työntekijöiden aikaa vapautunut ydinosaamiseen. Tulevaisuudessa Siilin tavoitteena on automatisoida palveluja Greenstepin avulla.

"Ennen ERP-järjestelmää meillä oli useita eri järjestelmiä, jotka eivät kommunikoineet keskenään. Meillä on laaja alihankkijakanta, ja Greenstep rakensi meille räätälöidyn itselaskutusjärjestelmän, joka automatisoi alihankkijoiden laskujen hallinnan ja käsittelyn. Se vapautti aikaamme enemmän arvoa tuottaviin tehtäviin. Yhteistyö on ollut helppoa sillä Greenstep tarjoaa luotettavaa ja korkealaatuista palvelua.", kertoo Siilin Group Controller Ville Väänänen.

Ville Väänänen

Ihmiset menestyksekkään yhteistyön takana

Greenstepin ja Siilin tiivis yhteistyö on ollut enemmän kuin käytännöllistä. Yhteistyön onnistumisesta kertoo luottamus ja saumaton vuorovaikutus kumppaneiden välillä.

"Greenstep on kuunnellut toiveitamme ja auttanut löytämään tehokkaimmat ratkaisut tarpeisiimme. Olemme yhdessä Greenstepin kanssa keskittyneet myös BI-kehitykseen, joka on osoittautunut todella tehokkaaksi. Greenstepin asiantuntijat ymmärsivät tarpeemme ja täyttivät ne teknisellä asiantuntemuksellaan. Olen työskennellyt Greenstepin konsulttien kanssa viikoittain ja tuntuu ihan siltä kuin he olisivat työkavereitani. Greenstepin konsultit ovat nopeita, joustavia ja luotettavia", kiteyttää Siilin Senior Business Controller Johanna Mainio.