Siirry sisältöön Enter

FSP rakensi räätälöidyn CRM-järjestelmän Greenstepin kanssa – nollasta tuotantoon muutamassa kuukaudessa

For Surface Protection (FSP) on yli 60 vuotta vanha teollinen pintakäsittelykonserni, joka toimii Suomessa, Virossa, Puolassa ja Ruotsissa. Kun yhtiöön rakennettiin vuoden 2026 alussa uutta myyntiorganisaatiota ja uusia myyjiä rekrytoitiin, toimitusjohtaja Juha Ranta halusi laittaa myös työkalut kuntoon heti alkuun – ratkaisu tähän löytyi Greenstepistä ja Lovablesta

Toimiva kumppanuus kestää yrityksestä toiseen

Rannan ja Greenstepin yhteistyö alkoi jo vuosia sitten BI-raportoinnin kehittämisestä. Sittemmin yhteistyö on jatkunut erilaisissa liiketoimintaympäristöissä ja eri toimialoilla, joissa Ranta on kehittänyt raportointia ja tiedolla johtamista Greenstepin kanssa. BI on säilynyt kehityksen keskiössä, ja yhteistyö on laajentunut vuosien varrella myös muille alueille. Myös FSP:n ja Greenstepin yhteistyö alkoi alun perin Rannan aloitteesta, kun FSP:n oli aika päivittää raportointijärjestelmänsä. Nykyisin Greenstep vastaa FSP:n taloushallinnosta ja konsernikonsolidoinnista sekä tiedolla johtamisen ja BI-raportoinnin kehittämisestä.

Keväällä 2026 FSP:n myyntiorganisaation rakentaminen toi esiin uuden tarpeen: yritys tarvitsi toimivan CRM-järjestelmän. Sellaisen, joka ei saisi olla raskas tai kallis käyttöönottaa.

”Rakensimme uutta myyntiorganisaatiota ja tarvitsimme tiimille nopeasti toimivat työkalut. Emme halunneet lähteä raskaaseen ja pitkään järjestelmähankkeeseen, vaan etsimme ketterää ratkaisua, joka voidaan rakentaa juuri meidän tarpeisiimme ja jota pystytään kehittämään liiketoiminnan mukana”, Ranta kertoo.

Idea ja ensimmäinen versio syntyi Greenstepin Hackathon -tapahtumassa

Greenstep esitti FSP:lle kolme vaihtoehtoa mahdolliseksi ratkaisuksi: Excel, valmis kevyt ratkaisu tai täysin räätälöity järjestelmä. Päätös kypsyi Greenstepin maaliskuisessa Hackathon-tapahtumassa, jossa osallistujat koodasivat Lovablella ratkaisuja todellisiin liiketoimintahaasteisiin. Päivän aikana syntyi jo ensimmäinen toimiva versio FSP:n tarpeisiin rakennetusta CRM:stä.

Lovable on tekoälypohjainen kehitystyökalu, joka mahdollistaa ns. vibe-koodauksen: toiminnallisuuksia voidaan rakentaa nopeissa iteraatioissa ilman perinteisen ohjelmistokehityksen pullonkauloja. Järjestelmä rakennettiin FSP:n omaan Azure-ympäristöön, ja julkaisuprosessissa hyödynnettiin Greenstepin App Factorya.

App Factory automatisoi Lovable-sovellusten koko CI/CD-putken: kehitys-, staging- ja tuotantoympäristöt sekä deployment hoituvat muutamalla klikkauksella. Se ratkaisee käytännössä kaikki vibe-kehityksen tyypillisimmät pullonkaulat – tuotantoonviennin, tietoturvan hallinnan ja integraation yrityksen olemassa olevaan IT-infrastruktuuriin.

Nollasta tuotantoon alle kolmessa kuukaudessa

Hackathonin jälkeen Greenstepin asiantuntijat työstivät järjestelmää yhdessä ketterissä sprinteissä: sparrausta, kehitystä, reviewtä ja toistoja. Pilottiversio oli käytössä jo 29. huhtikuuta, kun hackathonista oli kulunut vain reilu kuukausi. Virallinen käyttöönotto tapahtui kesäkuussa 2026.

”En ole aikaisemmin ollut mukana vastaavissa projekteissa, jotka ovat edenneet näin nopeasti. Nollasta valmiiksi muutamissa kuukausissa – se on kova juttu”, FSP:n kaupallinen johtaja Ville Tuominen sanoo.

Vertailukohta löytyy läheltä: aiemmissa yrityksissä Tuominen on käyttänyt perinteisempiä CRM-järjestelmiä: ”Monissa valmiissa järjestelmissä on tosi hankalaa, jos tarvitsee jotain muuttaa tai muokata: puhutaan kuukausista – tai joissain tapauksissa vuosista. Siihen verrattuna tämä Lovablen CRM on todella nopea; jos jotain täytyy muuttaa, puhutaan tunneista, ei edes päivistä.”

Tuloksena täysiverinen CRM – ilman legacy-järjestelmien rajoitteita

FSP:n CRM on lähtötilanteessaankin jo kattava: se sisältää liidit, asiakkaat, kontaktit, opportunity managementin, myyntiputken, raportoinnin, tehtävät ja muistiinpanot. Jokaiselle FSP:n kolmelle liiketoimintamallille on rakennettu oma räätälöity myyntiprosessi.

”Se on suunniteltu itse, ja oikeasti räätälöity FSP:n tarpeisiin. Se ohjaa toimintaa – ja jos esimerkiksi rekrytoidaan uusia myyjiä, työ on paljon helpompi aloittaa, kun on itseohjautuva systeemi tukena”, Tuominen kuvaa.

Konkreettisin muutos arkeen on ollut se, ettei myyntipalavereihin enää valmistella PowerPoint-esityksiä. Pipeline käydään läpi suoraan CRM:stä, mikä säästää jopa päivien työn. ”Voin sanoa, että presentaatioiden vääntäminen isompiin palavereihin on vienyt yleensä päiviä. Hukkaan heitettyä aikaa”, Tuominen naurahtaa.

Tietoturvaan liittyvät kysymykset ratkaistiin ennen tuotantoonvientiä

Vibe-koodauksen ympärillä käydään aktiivista ja erittäin tarpeellista julkista keskustelua etenkin tietoturvan osalta. FSP:llä asiaan suhtauduttiin vakavasti: tietoturva-asiat ratkaistiin yhteistyössä FSP:n tietoturvakumppanin ja Greenstepin tiimin kanssa ennen kuin järjestelmä vietiin tuotantoon.

”Vibe codingista puhuttaessa keskustelu menee helposti kahteen ääripäähän: joko teknologia nähdään ratkaisuna kaikkeen tai liian riskialttiina yrityskäyttöön. Meidän kokemuksemme on paljon käytännöllisempi. AI voi nopeuttaa kehitystä valtavasti, mutta yritysympäristössä sen ympärille tarvitaan edelleen oikea arkkitehtuuri, tietoturva ja hallittu tuotantoonvienti. Juuri tässä Greenstep toi meille merkittävää lisäarvoa.” Ranta kertoo.

Järjestelmä pyörii FSP:n omassa Azure-ympäristössä, ja App Factory pitää huolen siitä, että tietoturvakäytännöt pysyvät kunnossa myös jatkokehityksen myötä.

Infra valmiina – kehitys jatkuu

FSP:n Lovablella rakennettu CRM on suunniteltu kasvamaan: infra on pystyssä ja uusia sovelluksia voidaan lisätä joustavasti. Suunnitelmissa on muun muassa tekoälyn tuominen osaksi järjestelmää, asiakasportaalin rakentaminen sekä CRM-datan kytkeminen suoraan FSP:n BI Bookiin – samaan käyttöliittymään, jossa kaikki muukin johdon raportointi tehdään. Agendalla on myös ”signaalitiedustelu”: työkalu, joka tunnistaisi potentiaaliset asiakkaat automaattisesti ilman manuaalista kartoitusta.

”Meillä on nyt paitsi CRM, myös tekninen perusta, jonka päälle voimme rakentaa uusia sovelluksia ketterästi sitä mukaa, kun liiketoiminnan tarpeita syntyy. Uskon, että tällainen kehityskyvykkyys voi muodostua meille merkittäväksi kilpailueduksi.” Ranta sanoo, ja jatkaa: ”Tämä projekti muutti omaa ajatteluani ohjelmistokehityksestä. Koodaaminen ei enää ole varsinainen pullonkaula – kilpailuetu syntyy siitä, kuinka hyvin tunnistamme oikeat ideat ja kuinka nopeasti pystymme viemään ne käytäntöön.”

Greenstep vapauttaa aikaa ydintekemiselle

Ranta suosittelee Greenstepiä ehdottomasti kumppaniksi myös muille yrityksille, ja on tehnyt niin jo useaan otteeseen ennenkin. Kokemusta on kertynyt niin CRM-projektin kuin taloushallinnon puolelta, ja molemmat ovat vastanneet odotuksiin.

”Kokemuksemme Greenstepistä ei perustu vain tähän CRM-hankkeeseen. Olemme tehneet yhteistyötä myös taloushallinnon, BI-ratkaisujen ja tiedolla johtamisen kehittämisessä. Kun katsoo kokonaisuutta, voin suositella Greenstepiä erittäin vahvasti pitkäaikaisena liiketoiminnan kehityskumppanina.” Tuominen yhtyy: ”10/10 voi antaa tästäkin. Ihan mielelläni suosittelen kaikille, jotka tarvitsevat tämän tyyppistä järjestelmää.”