Siirry sisältöön Enter

Inspiraatiota ja oivalluksia yrityksesi kasvun tueksi

Yhteisö 3 min lukuaika

Greenstepin vuosi 2023

Toivomme, että olemme onnistuneet yrityksenne tukemisessa – tavoitteenamme on aina pitää asiakas toimintamme keskipisteessä. Otamme myös aina mielellämme kehitysehdotuksia vastaan, joten olethan tarvittaessa matalalla kynnyksellä yhteydessä. Toteutamme kaksi kertaa vuodessa asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka kautta olemme saaneet arvokasta palautetta sekä kehitysehdotuksia – kiitos siitä. Greenstep-perhe on tämän vuoden aikana kasvanut yli 100 asiantuntijakollegalla ja meitä on jo […]

Vastuullisuus 2 min lukuaika

Kiertotalous tulee, mitä se tarkoittaa?

Kiertotalous tarkoittaa paljon muutakin kuin kierrättämistä Kiertotalous on nimensä mukaisesti talousmalli, jossa tuotteet ja materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Se siis pohjautuu ajatukseen, että käytössämme olevia resursseja hyödynnetään entistä kestävämmin, ja materiaaleja, energiaa ja vesivaroja käytetään uudelleen ja kierrätetään. Pelkkää kierrätystä kiertotalous ei kuitenkaan ole – kiertotalous on kokonaisvaltainen talouden muutos kohti kestävämpää tulevaisuutta. Kiertotalous […]

NetSuite 4 min lukuaika

9 syytä valita Greenstep kumppaniksi NetSuite-kirjanpitoon yli sadassa maassa

1. Palvelut keskitetysti Suomesta käsin yli 100 maahan Vaikka tytäryhtiöitä olisi ympäri maailmaa, yrityksen talousjohtaja tai muu avainhenkilö saa taloushallinnon palvelut keskitetysti Suomesta käsin NetSuitea hyödyntäen. Yhteyttä ei tarvitse pitää lukuisiin paikallisiin kumppaneihin, vaan kaikki hoituu yhden kumppanin, eli Greenstepin, kanssa. 2. Sama tiimi asiakkaan kanssa koko elinkaaren aikana Nimeämme asiakkaalle aina oman tiimin. Näin […]

4 min lukuaika

Miten NetSuite auttaa kansainvälisen yrityksen taloushallinnon haasteissa?

Kansainvälistyvän yrityksen haasteena taloushallinnon pirstaloituminen Kansainvälisen yrityksen kirjanpito, taloushallinto ja toiminnanohjaus pirstaloituvat herkästi eri paikallisten maiden käytäntöjen ja ohjelmistojen välille. Jos organisaation tytäryhtiöt valitsevat omat paikalliset taloushallinnon kumppaninsa, voi edessä olla aikamoinen soppa. Yleisimpiä kansainvälistyvien yritysten kohtaamia haasteita on mm: 1. Hallinnoinnin työläys useiden eri yhtiöiden välillä Jos jokainen paikallinen yhtiö valitsee omat ohjelmistonsa ja […]

Lakipalvelut 2 min lukuaika

Immateriaalioikeudet kansainvälistymisen kynnyksellä

Mitä immateriaalioikeudet (IPR) ovat? Yritysten liiketoiminnan arvosta yhä suurempi osa perustuu aineettomaan omaisuuteen eli immateriaalioikeuksiin. IPR (Intellectual Property Rights) eli immateriaalioikeudet ovat oikeuksia, jotka liittyvät esimerkiksi keksintöihin, tavaramerkkeihin, tekijänoikeuksiin ja liikesalaisuuksiin. Oikein suojattu aineeton omaisuus nostaa yrityksen arvoa ja auttaa suojautumaan kilpailulta. Erityisen tärkeää immateriaalioikeuksien suojaaminen on yrityksen laajentuessa ulkomaille. Nykypäivän innovaatiotulvassa todennäköisyys sille, että […]

Yhteisö 3 min lukuaika

Vuoden kohokohta: Greenstep goes Levi 2023

Tuoreimmat greenstepiläiset ovat kuulleet tarinoita ja legendoja Greenstepin rapujuhlista ja henkilöstömatkoista kauemmin talossa olleilta kollegoilta. Greenstepin rapujuhlien perinne juontuu aivan yrityksen alkuaikoihin saakka, jolloin Tore ja Michaela Teir avasivat kotinsa ovet työntekijöille juhlien merkeissä. Väkimäärän kasvaessa vuosittain juhlat siirtyivät sisältä pihalle, mutta kantava ajatus kaikkien Greenstepiläisten yhteen kokoontumisesta säilyi. Vuonna 2020 maailma sulkeutui pandemian edessä, […]

Kirjanpito, L&D, Yhteisö 3 min lukuaika

KLT-tutkinnon suorittaminen on yksi kirjanpitäjän uran kohokohdista

Greenstepin taloushallinnon ammattilaisista yhdeksän suoritti tänä vuonna KLT-tutkinnon. Onnittelut upeasta saavutuksesta Antti Littunen, Elviira Pirttilä, Eveliina Malmivaara, Ida Heikkinen, Kaisa Nykvist, Markus Hagqvist, Sanna Kivilaakso, Timi Leino ja Vaula Metso! KLT-tenttiin ilmoittaudutaan keväällä. Toukokuusta alkaen Greenstepin kirjanpitäjät ovat osallistuneet Greenstep Academyn järjestämään KLT-valmennukseen. Valmennus päättyi juuri ennen syyskuun lopussa ollutta tenttiä, joten jokainen tenttiin valmistautunut […]

HR 3 min lukuaika

HR-konsultti tuo turvaa Parmacon operatiiviseen toimintaan muutostilanteessa

Parmaco on suomalainen yritys, joka on erikoistunut modulaaristen rakennusten valmistukseen, myyntiin ja vuokraukseen. Parmacon korkealaatuiset moduulirakennukset tarjoavat asiakkaille ainutlaatuisen joustavuuden sekä tilojen räätälöinnin ilman kiinteistöön liittyviä riskejä. “Viime keväänä henkilöstöpäällikön irtisanouduttua otimme yhteyttä Greenstepiin. Koska korvaava rekrytointi kesti useita kuukausia, päätimme palkata väliaikaisen HR-konsultin täyttämään edellisen työntekijän jättämää aukkoa. Varsin nopealla aikataululla saimmekin Greenstepiltä avuksemme […]

CFO, Vastuullisuus 2 min lukuaika

Vastuullisuus yrityksen arvonmäärityksessä

Vastuullisuuden, eli ESG-asioiden, puheenaiheet ovat olleet pinnalla jo tovin. Vaikka ympäristöasiat saavat eniten huomiota, yhteiskuntavastuu ja hyvä hallintotapa ovat myös tärkeitä. Kiinnostus näkyy myös konkreettisesti rahassa – pääomasijoittajien ESG-rahastoihin keräämä pääoma yli kolminkertaistui vuosien 2020-2022 välillä. Preqinin sijoittajatutkimuksen mukaan lähes kolmasosa on jättänyt kaupat väliin ESG-huolien vuoksi, ja yli 40 prosenttia aikoo tehdä niin tulevaisuudessa. […]