Christmas greetings hero 2

Greenstep toivottaa hyvää joulua sekä onnea vuodelle 2025!

Kiitoksena menneestä vuodesta haluamme muistaa sinua mukavilla, Suomessa valmistetuilla villasukilla. Pääset tilaamaan sukat sivun lopussa olevan linkin kautta.

Joulutervehdyksemme

Hyvä asiakkaamme,

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika pysähtyä muistelemaan kulunutta vuotta ja kiittää yhteistyöstämme! Toivomme, että olemme onnistuneet yrityksenne tukemisessa – tavoitteenamme on aina pitää asiakas toimintamme keskipisteessä.

Otamme myös mielellämme kehitysehdotuksia vastaan, joten olethan tarvittaessa matalalla kynnyksellä yhteydessä. Toteutamme kaksi kertaa vuodessa asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka kautta olemme saaneet arvokasta palautetta sekä kehitysehdotuksia – kiitos niistä.

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Vuoden aikana asiantuntijajoukkomme on jälleen kasvanut ja vahvistunut uusilla greenstepiläisillä, jotka tukevat asiakkaitamme eri tarpeissa. Olemme myös laajentuneet kansainvälisesti – nyt palvelemme yrityksiä Suomen, Ruotsin, Norjan, sekä Viron lisäksi Iso-Britanniassa ja Alankomaissa! Olemme myös osa MSI Global Alliance -verkostoa ja voimme tätä kautta palvella yrityksiä yli sadassa maassa.

Olemme myös laajentaneet palvelutarjontaamme. Nyt tarjoamme palveluita myös julkisen sektorin toimijoille ja tuemme asiakkaitamme Salesforce-kumppanuutemme myötä myös asiakasrajapinnan liiketoimintaprosesseissa.

Lisäksi asiakkaidemme ja Greenstepin välistä yhteistyötä helpottamaan loimme Greenstep Hub -asiakasportaalin, jossa ryhmältä ryhmälle -viestintä sujuu vaivattomasti ja tietoturvallisesti. Tällä hetkellä Hubia käyttää jo lähes 700 asiakastamme!

christmas greetings


Liiketoimintamme perustuu yhdessä jaetuille arvoille

Vastuullisuus on Greenstepissä jokaisen työtä ja koko organisaation yhteinen asia, ja se näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme ja kaikessa mitä teemme. Vastuullisuustyömme painopistealueet ovat syntyneet toimintamme vaikutuksien ja sidosryhmiemme odotusten pohjalta, ja ne ovat:

  • Vastuullinen talous ja hallinto
  • Yhdenvertainen ja hyvinvoiva työyhteisö
  • Laadukas osaamisen kehittäminen
  • Ympäristön kannalta kestävät valinnat

Vastuullisuusraporttimme käy läpi Greenstepin vuotta 2023 näiden painopisteiden kautta.


Sijoitukset uusiutuvaan energiaan

Vuonna 2021 Greenstep sitoutui sijoittamaan vähintään 10 % nettotuloksestamme uusiutuvaan energiaan vuosina 2021–2025. Sijoitustavoite asetettiin 5 miljoonaan euroon, ja sitoumuksia on toistaiseksi tehty 4 miljoonan euron edestä. Sijoitamme vastuullisesti ja etsimme jatkuvasti keinoja lisätä ympäristö- ja sosiaalista vaikutustamme.


Hyvinvointihaasteessa kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen

Vuosittaisessa hyvinvointihaasteessamme haastoimme työntekijämme ottamaan askelia tai pyöräilemään, samalla kerryttäen rahaa hyväntekeväisyyspottiin. Keräsimme yhdessä 2700 euroa eri hyväntekeväisyysjärjestöille! Viikottaisten haasteiden voittajat saivat valita lahjoituskohteet, joihin kuuluivat muun muassa seuraavat järjestöt: Seta ry, Syöpäsäätiö, Mieli ry, Lasten liike (Olympiakomitea), Kummit ry, UNHCR (Brasilian tulvien hätäapu), sekä Plan International Suomi.

Carestep Oy:n vahva koulutusmissio tukee muun muassa osallisuuden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisemistä yhteiskunnassa

Yksi vastuullisuusinvestointimme on vuonna 2021 perustettu yhteiskunnallinen siivousyritys Carestep, joka tarjoaa laadukasta siivouspalvelua ja käyttää kaikki voittonsa yhteiskunnalliseen hyvään. Carestep palkkaa töihin esimerkiksi maahanmuuttajia, joiden voi olla vaikeaa saada töitä kielitaidon puuttumisen vuoksi, ja tarjoaa heille kieliopintoja, uraohjausta ja sparrausta maksutta.

Henkilöstömatka Turkuun vahvisti yhteisöllisyyttämme ja tiimityötämme

Elokuun lopussa henkilöstömme kokoontui viikonlopuksi Turkuun viettämään yhteistä aikaa! Satoja greenstepiläisiä eri maista pääsivät tapaamaan toisensa. Live-kohtaamiset kollegoiden kesken todella lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta – ja se todettiin nytkin!

Greenstepin henkilöstömatka Turkuun


Kiitos yhteistyöstä!

Kiitoksena menneestä vuodesta haluamme muistaa sinua mukavilla, Suomessa valmistetuilla villasukilla. Tilaa lahjasi jouluun mennessä tästä linkistä.

Oikein mukavaa loppuvuotta ja joulun aikaa!