Siirry sisältöön Enter

EU-taksonomia

EU-taksonomia määrittelee, millainen liiketoiminta on ympäristön kannalta kestävää. Se vaikuttaa jo nyt rahoituksen saatavuuteen, sijoittajien odotuksiin ja yritysten raportointiin – ja koskettaa käytännössä koko arvoketjua.

Monelle yritykselle taksonomia voi näyttäytyä monimutkaisena sääntelykokonaisuutena. Me autamme muuttamaan sen selkeäksi toimintasuunnitelmaksi ja liiketoimintamahdollisuudeksi.

Autamme selvittämään taksonomiakelpoisuutenne

EU:n kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmä eli taksonomia on tapa luokitella, miten yritysten taloudellinen toiminta vaikuttaa ympäristöön. Vaikka taksonomia velvoittaa tällä hetkellä vain suuryrityksiä, sen vaikutukset näkyvät jo pienempien yritysten toiminnassa.

Taksonomia on osa EU:n kestävän rahoituksen toimintasuunnitelmaa, jossa on määritelty myös vuonna 2021 voimaan tullut rahoituslaitoksia koskeva kestävän rahoituksen regulaatio, SFDR. SFDR, eli kestävän rahoituksen tiedonantoasetus vaikuttaa välillisesti kaikkiin rahoitusta nostaviin tai sitä tavoitteleviin yrityksiin, sillä se edellyttää rahoituslaitoksia selvittämään rahoittamiensa kohteiden taksonomiakelpoisuuden.

Tulevaisuudessa rahoituksen saaminen ja yritystoiminnan jatkaminen on mahdollista vain, jos yritys on taksonomiakelpoinen. Siksi erityisesti sijoittajia ja rahoittajia kiinnostaa, onko yrityksen toiminta taksonomian mukaista.

Me autamme asiakkaitamme selvittämään, miten EU-taksonomia vaikuttaa heidän liiketoimintaansa ja kuinka edetä.

Usein kysyttyä

Mietitkö, miten taksonomia vaikuttaa yrityksesi toimintaan?

Varaa tapaaminen ja selvitetään se yhdessä