Greenstep Academyn trainee-ohjelmasta varmuutta konsultoivaan asiakastyöhön

Kaisa2
Kaisa nykvist

Kaisa Nykvist

Senior Accounting Specialist

Huhtikuussa päättyi Greenstep Academyn ensimmäinen tulevaisuuden taloushallinnon superosaajille räätälöity Highway 1 -ohjelma. Koulutuksesta jäi käteen paljon uutta tietoa, olemassa olleen tiedon syventymistä sekä varmuutta omaan tekemiseen konsultoivan taloushallinnon asiantuntijan roolissa.


Päällimmäiset tunnelmat Greenstep Academyn Highway 1 -ohjelman päättymisestä on se, että menipä aika äkkiä! Olen oppinut valtavasti uutta ja olen aidosti voinut hyödyntää kertynyttä oppia työssäni. Tietoa tähän koulutukseen on mahtunut paljon ja koulutus antaa käytännön tuntumaa siitä, mihin kaikkeen on syytä kiinnittää huomiota tätä työtä tehdessä. Koulutuksessa syvennyttiin myös hiomaan toimintatapoja järjestelmätekniikan, asiakkaan kohtaamiseen kuin myös oman työn hallintaan liittyen.

Kahdeksan kuukauden koulutus oli hyvin osallistava! Pelkkien luentojen sijaan olemme itse päässeet osallistumaan ja sisäistämään kuultua teoriaa oman pohdinnan kautta. Moni asia voi kuulostaa selvälle, mutta vasta oman tekemisen kautta ymmärrys syvenee ja asiat jää paremmin muistiin. Osallistumalla itse ja osana ryhmää opiskeltavien asioiden pohdintaan hahmottuu myös mahdolliset omat kompastuskivet tai väärinymmärrykset.

On ollut hienoa päästä oppimaan uutta alan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella. Eri asiantuntijat tuovat mukaan erilaisia näkökulmia, joita en välttämättä niin monipuolisesti olisi tullut ajatelleeksi. Tämä osaltaan syventää asioiden ymmärrystä. Erityisen hyvä on ollut tehdä samalla alan työtä, jolloin olen suoraan voinut soveltaa oppimaani asiakastyössä tai saanut ahaa-elämyksiä, miksi tietyllä tavalla toimitaan.

Koulutusjakso oli myös hyvin intensiivinen ja vaati valppautta sekä oma-aloitteisuutta. Parasta ohjelmassa on ollut se, että opiskelun vaatimat panostukset palkitsivat tiedon karttumisen lisäksi varmuudella omaan tekemiseen. Suosittelenkin ensi elokuussa starttaavaa Highway 2 -ohjelmaa jokaiselle, jolla on jo ainakin hiukan kokemusta alalta ja into kehittää omaa osaamista! Vaikka opitut asiat kertaantuvat ja tulevat konkreettisiksi käytännön työssä, voisin itsekin jatkaa koulutuksessa vielä toisen kierroksen siltä varalta, että saisin poimittua kaiken mikä ensimmäisellä kerralla meni ehkä ohi!