Lankapaja Oy nauttii palkkapalveluiden ja kirjanpidon ulkoistamisen tuomasta joustavuudesta
Lankapaja Oy (nyk. osa LP Groupia) on yksi Suomen suurimmista metallialan tuotantolaitoksista, joka on saanut joustavuutta työhön ulkoistamalla palkkapalvelut, kirjanpidon sekä reskontran Greenstepille.
HR-koordinaattori Sirpa Valkonen kertoo, kuinka yhteistyö Greenstepin kanssa on tuonut palkanlaskentaan ja kirjanpitoon luotettavuutta, joustavuutta ja sujuvuutta.
Lähes vuosisadan perinteet alihankintakonepajana
Lankapaja Oy on kotimainen alihankintakonepaja, joka keskittyy toiminnassaan innovatiiviseen ja tulevaisuuteen katsovaan liiketoimintaan. Lankapaja-konserniin kuuluvat emoyhtiö Lankapaja Oy sekä tytäryhtiöt Lankapaja Industri AB, Reifer Oy ja Kiikala Steel Works Oy.
Greenstepin kanssa yhteistyötä tehdään palkkapalveluiden, kirjanpidon ja reskontran osalta.
”Palkkapalvelukumppania valittaessa tärkeintä meille oli luotettavuus, hyvä yhteistyö sekä myös se, että pystytään mahdollisesti nopeastikin muuttamaan asioita tarpeiden vaatiessa”, Valkonen taustoittaa.
Ulkoistaminen vapauttaa resursseja olennaiseen
Ulkoistamisen myötä Lankapaja on pystynyt kohdentamaan talon sisäiset resurssit niihin asioihin, jotka ovat yritykselle tärkeimpiä ja joita halutaan kehittää.
Yhteistyön alkuvaiheessa suurin haaste oli saada kaksi erilaista järjestelmää toimimaan yhdessä. ”Nyt kun olemme saaneet järjestelmät toimimaan, työ on helppoa, luotettavaa ja joustavaa”, Valkonen kuvailee.
Asiantuntevaa tukea läpi vuosien
Valkonen kiittelee Greenstepin yhteyshenkilöiden ystävällisyyttä ja asiantuntemusta. ”Saamme heiltä yleensä mahdollisimman nopeasti tietoa, ja toimenpiteisiin tartutaan heti”, hän kertoo.
Vuosien varrella apua on saatu moniin asioihin – erityisesti konsernin sisäisiin työehtosopimusasioihin liittyen.
Yhteistyön käytännönläheisyys näkyy myös siinä, että ongelmia on ratkottu ja uusia toimintatapoja kehitetty molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla.
Yhteistyötä syvennetään tulevaisuudessa
Lankapajalla on suunnitelmissa siirtyä käyttämään yhteisiä toimintatapoja ja järjestelmiä, ja samalla syventää yhteistyötä Greenstepin kanssa entisestään.
”Olemme pystyneet ratkaisemaan monia ongelmia ja kehittämään uusia toimintatapoja niin, että niistä on hyötyä kummallekin osapuolelle”, Valkonen summaa.