Uudet greenstepiläiset aloittavat yhteisillä perehdytyspäivillä

Perehdytys

Greenstepin kasvu on ollut tasaista ja vauhdikasta viime vuodet. Rekrytointien myötä henkilöstömäärämme on kasvanut vuosittain noin 28%, mikä on linjassa myös liikevaihtomme kasvun kanssa. Meille on erittäin tärkeää, että uudet greenstepiläiset tuntevat kuuluvansa joukkoon ensimmäisestä päivästä lähtien.

Perehdytys alkaa joka kuukauden alussa Greenstepin yhteisillä perehdytyspäivillä. Kaksi ja puoli päivää kestävä kokonaisuus tarjoaa uudelle greenstepiläiselle kokonaisvaltaisen katsauksen liiketoimintoihimme ja antaa mahdollisuuden tutustua uusiin työkavereihin yli kaupunkien rajojen. Perehdytyspäivät järjestetään etänä, ja niihin osallistuvat kaikki uudet aloittajat ulkomaita myöten.

Turussa palkkahallinnon tehtävissä aloittanut Tiia Kiviranta piti perehdytyksen yleistä osioita onnistuneena:

Osallistuin elokuussa muiden tavoin ensin kolme päiväisille perehdytyspäiville, joiden sisältö oli tarkkaan suunniteltu. Päivät antoivat hyvät pohjatiedot yrityksestä ja yrityksen toimintatavoista.”

Tiian kanssa samoilla linjoilla on myös jo 15 vuoden ajan taloushallinnon töitä tehnyt Minna Vähä-Ettala:

Perehdytys oli mielestäni organisoitu todella hyvin. Se toteutettiin etänä Teamsin välityksellä. Aivan alussa oli paljon eri aihepiireihin liittyviä luentoja ja koulutuksia, joissa pääsi tutustumaan moniin greenstepiläisiin. Minusta perehdytys oli sisällöltään tosi laadukasta ja harkittua. Muistan silloin miettineeni, että kaikki perehdyttäjät aihealueesta riippumatta puhuivat jotenkin samaa kieltä. Kaikessa näkyi ja tuntui yhtenäinen linja ja positiivinen asenne.”

Tiimin lämmin vastaanotto saa kiitosta

Perehdytyksen yhteisen osion jälkeen uuden greenstepiläisen oma tiimi ja kaupunki ottavat vastuun jatkosta. Tiimin johdolla pääsee tutustumaan oman toimenkuvan arkeen, asiakkaisiin ja käytössä oleviin järjestelmiin. Tiiminvetäjä tukee tällä matkalla etänä tai toimistolla. Asiantuntijamme saavat myös itse vaikuttaa siihen, miten nopeasti he haluavat alkaa hoitamaan asiakasprojektejaan itsenäisesti.

”Sinä et tule olemaan Greenstepillä koskaan yksin”, Minna kuvailee.

Perehdytyksen sisältö vaihtelee hieman liiketoiminta- ja tiimikohtaisesti. Kun Tiia aloitti Turun palkkatiimissä, hän sai oman kummityöntekijän, joka perehdytti asiakastyöhön ja toimintatapoihin. Sama kummi-käytäntö on käytössä myös kirjanpidon puolella.

Kummi-käytäntö on mielestäni todella hyvä, koska pienellä kynnyksellä pystyi ottamaan yhteyttä ja kysymään kaikkea, mitä mieleen tuli”, Tiia pohtii.

Molemmat Tiia sekä Minna antavat kiitosta tiimin lämpimästä vastaanotosta ja kollegojen auttamishalusta.

“Jo ensimmäisinä päivinä alkoi kirkastua, mitä laatu Greenstepillä merkitsee ja se on antanut hyvät raamit omalle tekemiselle. Olen myös alusta asti tuntenut olevani tervetullut työyhteisöön. Vastaanotto on ollut lämmin”, Minna iloitsee.

Omassa tiimissäni on todella taitavia ja kokeneita henkilöitä työskentelemässä palkkahallinon parissa. Olen saanut paljon oppia heiltä niin tiimipalavereissa kuin kahdenkeskisissäkin keskusteluissa. Tiimipalaverit ovat olleet tärkeä osa myös rooliin sisään pääsemisessä”, Tiia komppaa.

Avuliaiden kollegojen avulla nopeasti sisään uusiin toimintatapoihin

Vaikka Minnalla on taustallaan jo pitkä taloushallinnon työura, uuden työpaikan käytännöt ja järjestelmät tulivat silti uutena osana arjen tekemiseen.

”Greenstepillä on käytössä niin paljon eri ohjelmia ja applikaatioita. Täällä on kaikenlainen automatisaatio ja robotiikka viety paljon pidemmälle kuin mihin olin aikaisemmissa työpaikoissani tottunut. Lähdin vain opettelemaan asioita yksi kerrallaan. Vaikka täällä on saatavilla todella paljon kaikenlaista kirjallista ohjeistusta, niin itselleni oli luontevinta kysyä näissä asioissa apua kollegoilta. He jaksoivat kärsivällisesti opastaa”, Minna kertoo.

Sekä Minna että Tiia korostavat kärsivällisyyttä uuden oppimisessa ja kertovat päässeensä nopeasti kärryille.

”Kysy, kuuntele ja ole avoimin mielin. Se kantaa hyvin pitkälle”, Tiia vinkkaa.

Minna ja Tiia ovat molemmat saaneet koeaikansa päätökseen ja iloitsevat työarjestaan Greenstepillä. Minna kertoo, että työnteko on palkitsevaa ja osaavilta kollegoilta pääsee oppimaan jatkuvasti lisää.

Minusta tuntuu, että kaikki sovitut asiat ja annetut lupaukset ovat toteutuneet”, hän iloitsee.

Myös Tiia on samoilla linjoilla:

”Palvelen Greenstepin asiakkaita, parhaalla mahdollisella tavalla, osallistun palavereihin ja koulutuksiin. Jokainen päivä on hyvin erilainen.”


Mukaan kasvamaan Greenstepille?

Nopean kasvumme jatkuessa vahvistamme tiimejämme eri tyyppisillä osaajilla ympäri Suomen. Tutustu avoimiin tehtäviimme ja jutellaan lisää!