Prosessilouhinta on voimakas työkalu, mutta kuten monen teknologian kohdalla, sen täysi potentiaali jää usein hyödyntämättä. Moni organisaatio lähtee liikkeelle innolla, mutta ajatutuu pettymykseen, kun odotetut hyödyt jäävät toteutumatta. Miksi näin käy?
Uhka 1: Prosessilouhinta nähdään IT-hankkeena, ei liiketoiminnan kehittämisenä
Yksi merkittävimpiä virheitä on rajata prosessilouhinta teknologia- tai IT-osaston tontille. Tällöin liiketoiminnan näkökulma ja käytännön hyödyt jäävät helposti taka-alalle. Prosessilouhinta on ennen kaikkea liiketoiminnan kehittämistyökalu, ei pelkkä dataraportointiväline.
Vältä uhka näin: Varmista, että kehityshankkeessa ovat mukana myös prosessinomistajat, esihenkilöt ja johto. Kun tavoitteet kumpuavat liiketoiminnan tarpeista, tuloksetkin palvelevat liiketoimintaa paremmin.
Uhka 2: Prosessilouhinnalta odotetaan valmiita vastauksia ilman omaa tulkintaa
Prosessilouhinta tuottaa valtavan määrän dataa. Se ei kuitenkaan automattisesti kerro, mitä pitäisi tehdä - se kertoo, missä kohtaa prosessissa tapahtuu jotain poikkeavaa. Moni pettyy, kun ei saa suoraa toimenpidelistaa, vaan joutuu pysähtymään analyysin äärelle.
Vältä uhka näin: Valmistaudu tulkitsemaan data yhdessä omien asiantuntijoiden tai kumppanin kanssa. Prosessilouhinta antaa kartan, suunnan valitseminen on edelleen ihmisen tehtävä.
Uhka 3: Jatkuvuuden puute; tehdään kerran ja unohdetaan
Prosessilouhinta ei ole kampanja, vaan jatkuvan parantamisen työkalu. Yleinen virhe on toteuttaa yksittäinen analyysi ja lopettaa siihen. Tällöin kehitystyö jää pintapuoliseksi eikä muutosten vaikutuksia mitata.
Vältä uhka näin: Rakenna säännöllinen sykli: analyysi - toimenpiteet - mittaus - uusi analyysi. Näin kehityksestä tulee osa arkea.
Uhka 4: Vastuun puute tai liiallinen hajautus
Ilman selkeää omistajuutta prosessilouhinta hajoaa osiin. Kukaan ei kanna vastuuta havainnoista, eikä kukaan vie asioita käytäntöön. Toisaalta liiallinen hajautus voi johtaa siihen, että jokainen kehittää omaa nurkkaansa ilman kokonaiskuvaa
.Vältä uhka näin: Nimeä selkeät vastuuhenkilöt prosessien ja analyysien omistajiksi. Heidän tehtävänsä on paitsi tulkita havaintoja, myös varmistaa, että niistä seuraa toimintaa.
Uhka 5: Kerralla haukattava pala on liian suuri
Kun ensimmäinen prosessilouhintahanke tähtää koko organisaation kattavaan muutokseen, riski epäonnistua kasvaa. Datan määrä voi tuntua lamaannuttavalta, ja kehitystyö hajoaa liian moneen suuntaan.
Vältä uhka näin: Aloita pienesti. Valitse yksi kriittinen prosessi - esimerkiksi ostoreskontra, asiakaspalvelu tai tilaus-toimitus - ja keskity siihen. Kun onnistut, skaalaa oppien pohjalta laajemmalle.
Teknologia ei yksin riitä
Deloitten (2025) tutkimuksen mukaan jopa 60% prosessilouhintahankkeista epäonnistuu osittain tai kokonaan, koska organisaatio ei ole varautunut muutoksen hallintaan tai prosessijohtamiseen. Teknologia on vain osa ratkaisua; sen ympärille tarvitaan ymmärrystä, vastuuta ja jatkuvuutta.
Greenstep auttaa asiakkaitaan rakentamaan prosessilouhinnasta kestävän osan liiketoiminnan kehittämistä. Yhdistämme analyysin, muutosjohtamisen ja jatkuvan tuen.
Haluatko kuulla, miten välttää sudenkuopat jo ennen ensimmäistä analyysiä? Ota yhteyttä, niin keskustellaan, mikä kehityspolku sopii juuri teille.
Julkaistu 01.08.2025