Siirry sisältöön Enter

Pörssiin listautuminen & IPO readiness

Pörssiin listautuminen on merkittävä päätös ja sen tueksi valittavalla kumppanilla on suuri rooli toteutumisen sujuvuudessa. Greenstep on tukenut pörssilistautumisissa jo useiden vuosien ajan. Olemme myös Nasdaqin hyväksytty neuvonantaja, First North Certified Adviser.

Listautumispalvelut – tukena listautumiskunnon löytämisessä

Listautumisprosessiin kuuluu rutkasti valmistelevaa työtä, joka on syytä hoitaa ulkopuoliseen asiantuntuntemukseen nojaten. Samalla listautuvan yrityksen oma osaaminen lisääntyy, pörssiyhtiön arkeen kasvattaen. Avullamme löydätte listautumiskunnon!

Listautumisprosessi vie yhtiötä kaikkiaan eteenpäin, sillä listautumisvalmistelujen yhteydessä tehdään monenlaista kehitystyötä. Listautumiseen valmistautumisella kohennetaan yhtiön kuntoa ja sisäistä kyvykkyyttä, ei vain listautumishetkeä, vaan myös jatkoa varten.

Asiantuntijamme auttavat prosessin varrella esimerkiksi seuraavissa toimissa:

Onnistuneen listautumisen lisäksi haluamme varmistaa, että yrityksen osaaminen listayhtiösäännöistä kasvaa prosessin myötä. Raportointi- ja tiedonantovelvollisuuksien noudattaminen on jo rutiini, kun taival listayhtiönä alkaa.

Listautumisprosessit vankalla kokemuksella

Olemme luotettu kumppani listautumisannin valmistelussa ja toteuksessa niin Suomessa kuin muuallakin Pohjoismaissa.

+40 hengen asiantuntijatiimi

Tiimistämme löytyy vahvaa asiantuntemusta listautumisannin valmistelusta eri tilanteissa.

Asiakastyytyväisyytemme on 3.5/4

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!

Asiakkaidemme kokemuksia

IPO Readiness

Listautumisprosessin aikana taloushallinnon perusprosesseja kehitetään ja rakennetaan, jotta yritys olisi listautumiskelpoinen. Autamme esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla:

  • Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän kehittäminen
  • Riskienhallintaprosessien kehittäminen ja järjestäminen
  • Taloudellisen raportoinnin ja tiedonantovelvollisuuden saattaminen listayhtiöiltä vaadittavalle tasolle
  • Taloushallinnon organisaation ja resurssoinnin suunnittelu julkiselle yritykselle sopivaksi
  • Avustaminen siirtymisessä kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standars eli IFRS) mukaiseen raportointiin
Lue lisää

First North Certified Adviser

Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautuvalla yhtiöllä on oltava tukenaan hyväksytty neuvonantaja eli Certified Adviser, joka avustaa yhtiötä listautumisen valmistelussa ja toteutuksessa.

Hyväksytty neuvonantaja on kokenut, listautuvan tai listautuneen yhtiön ulkopuolinen asiantuntija. Hänen tehtävänään on huolehtia siitä, että yhtiö täyttää markkinapaikan yhtiöille asetetut vaatimukset.

Tarjoamme hyväksytyn neuvonantajan palvelut laadulla ja asiakaslähtöisesti.

Lue lisää

Autamme myös muissa pörssilistautumiseen liittyvissä projekteissa

  • Sisäisten kontrollien läpikäynti, parannusehdotukset sekä kuvausten ja kontrollitestausten rakentaminen
  • Laskentamanuaalin teko
  • Ennusteprosessin parantaminen
  • Raportointiprosessin parantaminen ja automatisointi
  • Osavuosikatsausten sisällön läpikäynti
  • IFRS-konversiot
Ota yhteyttä