Kirjanpitäjän väylä vaativiin kokonaisuuksiin

Microsoft Teams image 9
Vilma riina koppanen

Vilma-Riina Koppanen

Marketing Specialist

Elokuussa 2022 alkanut kirjanpidon koulutusohjelma Highway 3 tuli päätökseensä joulukuussa. Kysyimme koulutusohjelmien puolivälissä Nina Hirvijärveltä miten hän on osallistujana koulutusohjelman kokenut.

Greenstep Academy järjestää vuosittain koulutus- ja trainee-ohjelmia, joilla tähdätään vaikuttavaan osaamisen kehittämiseen ja mielekkäiden urapolkujen luomiseen.

Nina kiinnostui Greenstepistä aikoinaan työpaikkailmoituksen nähtyään, ja kirjanpitäjille tarjottavat koulutusmahdollisuudet painoivat erityisen paljon vaakakupissa. Nina koki olevansa urallaan juuri sellaisessa vaiheessa, jossa kaipasi niitä kuuluisia uusia haasteita: mielenkiintoisia asiakkuuksia ja komplekseja kokonaisuuksia. Mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen ja sen myötä tulevat uudet haasteet kiinnostivat. Greenstep tuntui vastaavan tähän hienosti.

Ninalle oli siis jo Greenstep-uran alkuaskeleista lähtien selvää, että hän tulisi osallistumaan kirjanpitäjien Highway-koulutusohjelmaan kun se seuraavan kerran starttaa.

Nina Hirvijärvi työskentelee Greenstepin Seinäjoen toimistolla.


Mistä palkanlaskijan ja kirjanpitäjän koulutusohjelmissa on käytännössä kyse?

Kirjanpitäjien Highway-koulutusohjelman voi katsoa rakentuvan viidestä eri osiosta: tilinpäätöksen tekeminen, Netvisor-harjoitukset eli harjoitusyrityksen kirjanpidon tekeminen ja kirjanpidon erityistapausten käsittely, työelämätaidot ja konsulttityö, verotuskysymykset sekä tekniikka eli kirjanpitäjän työkaluihin ja niihin liittyviin erikoistapauksiin sukeltaminen. Viikko-ohjelman lisäksi pakettiin kuuluu tehtäviä ja vapaaehtoisia verkkoluentoja omaehtoiseen lisäopiskeluun. Osallistujat suorittavat lisäksi Netvisor-sertifikaatin.

Highway-ohjelma huipentuu jännittävästi. “Highwayläiset” suorittavat Suomen Taloushallintoliitto ry:n järjestämän Junior KLT-tasotestin. Ja tietysti loppumetreillä myös iloitaan tehdystä työstä, päätösjuhlan merkeissä.


Odotukset täyttyneet

Highway on intensiivinen ohjelma – noin viiden kuukauden matkan aikana tarkoitus on tarjota mahdollisuus selkeästi kehittää omaa osaamistaan, työn ohella. Se on jo jonkin verran kokeneemmille kirjanpidon osaajille suunnattu koulutusohjelma, jolla voi viedä oman osaamisen uudelle tasolle.

– Toivoin koulutusohjelmalta konkreettisia oppeja. Halusin esimerkiksi päästä syvemmälle kirjanpitoraporttien analysointiin ja näin luoda asiakkaille lisäarvoa, kertoo Nina.

Työpäivän jälkeen Nina rentoutuu tallilla. Kuva: Kirsi Rantala

Lisää syvyyttä hän toivoisi vielä palkkakirjauksien käsittelyyn, sillä niiden hallitseminen olisi monin tavoin hyödyllistä myös kirjanpitäjälle. Myös kokemusten vertailun yhdessä muiden osallistujien kanssa Nina kokee koulutusohjelman tärkeäksi anniksi.

    Mikä sitten on ollut parasta kirjanpitäjien ja palkanlaskijoiden koulutusohjelmissa? Nina nostaa kirjanpidon puolelta esiin Accounting Coachien vetämät Netvisor-harjoitustunnit.

    – Tuntien anti on ollut todella hyvä ja niissä herää hyviä keskusteluja koko ryhmän kesken. Pidän myös verotuksen asiantuntijaluennoista ja tilinpäätösluennot ovat olleet mielenkiintoisia. Verotusluennot on jaettu tulovero- ja arvonlisävero-osioihin. Sekä Netvisor-tekniikoita että arvonlisäverotuksen tietämystä tarvitsen työssäni päivittäin. Tuloverotus ja tilinpäätös tulevat vastaan kunkin asiakkaan kohdalla kerran vuodessa, kuvailee Nina.

    – Suosittelen Highwayta jo kokemusta keränneelle kirjanpitäjälle, jolla on halua kehittyä. Ole aktiivisesti mukana ja kysy – koulutus on mahdollisuutesi oppia ja saa tietoa. Järjestele omat työsi ja pyydä tukea budjetointiin tarvittaessa, koulutusohjelma vie oman aikansa, kiteyttää Nina.