Siirry sisältöön Enter

Arvonlisäverotus laskee: Alviin tulossa muutoksia vuonna 2026

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2026-2029 julkisen talouden suunnitelmasta puoliväliriihessä, joka pidettiin 22. ja 23. huhtikuuta 2025. Tehtyjen päätösten ytimessä ovat Suomen talouskasvun edellytysten vahvistaminen sekä Suomen ja suomalaisten turvallisuus. Puoliväliriihen kasvutoimenpiteinä hallitus on päättänyt vahvistaa pieni- ja keskituloisten ostovoimaa alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaa 0,5 prosenttiyksiköllä.

Arvonlisäverotukseen uusia muutoksia – mm. ruoan ja lääkkeiden alv laskee

Hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuus pidettiin keskiviikkona 23.4.2025. Tiedotustilaisuudessa valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi, että ruoan arvonlisävero laskee 0,5 prosenttiyksikköä. Purra tarkensi, että samaan verokantaan kuuluvat esimerkiksi ravintolat, lääkkeet ja rehut. Verokantamuutoksella on merkittävä kustannusvaikutus (145 miljoonaa euroa).

Huomionarvoista verokantamuutoksen osalta on se, että jäsenvaltiot voivat soveltaa enintään kahta alennettua verokantaa. Suomessa on tällä hetkellä käytössä alennettu 10 prosentin verokanta ja alennettu 14 prosentin verokanta. Suurin osa 10 prosentin arvonlisäveron soveltamisalaan aiemmin kuuluneista tavaroista ja palveluista siirtyi vuoden 2025 alussa 14 prosentin soveltamisalaan. Nykyisin alennettua 10 prosentin verokantaa sovelletaan ainoastaan sanoma- ja aikakauslehtien myyntiin sekä yleisradiotoimintaan.

Näin ollen hallituksen kaavailema verokevennys tulisi ruoan ja lääkkeiden lisäksi koskemaan myös esimerkiksi seuraavia hyödykkeitä:

  • kirjat (painetut ja sähköiset julkaisut)
  • kuukautis- ja inkontinenssisuojat sekä lasten vaipat
  • liikuntapalvelut, esimerkiksi peli- ja salivuorojen tennis-, golf-, jäähalli- ja liikuntavuorojen sekä hiihtohissilippujen myynti
  • pääsy kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumiin, esimerkiksi teatteriin, sirkukseen, messuille, huvipuistoon, konserttiin, museoon, eläintarhaan, elokuvateatteriin, näyttelyyn sekä tällaisten tapahtumien suoratoistoon
  • henkilökuljetukset (bussit, junat, taksit, kotimaan lentoliikenne)
  • majoituspalvelut (hotellit, motellit, matkustajakodit, maatilamajoitus, leirintäalueiden teltta-, asuntoauto- ja vaunupaikat sekä mökkien vuokraus)
  • esiintyvän taiteilijan, urheilijan tai muun julkisen esiintyjän saamat palkkiot, jos palkkion saaja on hakeutunut tästä toiminnasta arvonlisäverovelvolliseksi.

Mitä seuraavaksi?

Verokantamuutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuodesta 2026 alkaen. Julkisen talouden suunnitelma käsitellään valtioneuvoston yleisistunnossa keskiviikkona 30. huhtikuuta.

Verokantamuutos hyväksyttiin eduskunnassa vuoden 2025 marraskuussa. Lue uudesta artikkelistamme, miten muutos vaikuttaa verokantoihin 1.1.2026 alkaen.

Lue artikkeli varmistuneen verokantamuutoksen vaikutuksista!

Verokannan muutos vaikuttaa laajasti yritysten toimintaan ja taloushallintoon. Greenstepin veroasiantuntijat ovat mielellään apuna verokantamuutoksia koskevissa kysymyksissä!

Herättääkö verokannan muutos kysymyksiä?

Ota yhteyttä!

Samankaltaiset artikkelit

Laki- ja veropalvelut 3 min lukuaika

Osakeyhtiön veroilmoituksessa kaikkia vaatimuksia ei voi jättää myöhemmäksi

Pääosalla osakeyhtiöistä veroilmoitusten viimeinen jättöpäivä lähestyy vääjäämättä ja moni taloushallinnon osaaja voi tähän aikaan vuodesta tuntea samaistumispintaa Jonna Tervomaan Myöhemmin-kappaletta kuunnellessaan. “Teen sen mitä täytyykin, mut myöhemmin” ei kuitenkaan toimi hyvänä ohjenuorana veroasioissa. Mitkä tahdonvaltaiset vaatimukset on esitettävä ennen verotuksen päättymistä?

Laki- ja veropalvelut 4 min lukuaika

Käytetyn tavaran myynnin arvonlisäverotuksesta – älä unohda marginaaliverotusta

Käytettyjen tavaroiden myynti on yleistynyt viime vuosina, ja se tarjoaa kuluttajille sekä yrityksille mahdollisuuden hankkia tuotteita edullisemmin ja kestävämmin. Mediassa on viime päivinä käyty keskusteluja siitä, kuinka epätasa-arvoinen verokohtelu ja tuplaverotus vie käytetyltä tavaralta kilpailuedun pikamuotiin verrattuna. Tämä artikkeli käsittelee käytettyjen tavaroiden myynnin arvonlisäverotusta sekä marginaaliverotusmenettelyn etuja, joka ei poista, mutta pienentää huomattavasti verotusta käytettyjen tavaroiden myynnissä.