Greenstepin vuosi 2022

GS

Ennen katseiden kääntämistä tulevaan on aika muistella kulunutta vuotta. Lue myös vastuullisuustyöstämme!

Toivomme, että olemme onnistuneet yrityksenne tukemisessa – tavoitteenamme on aina pitää asiakas toimintamme keskipisteessä. Otamme myös aina mielellämme kehitysehdotuksia vastaan, joten olethan tarvittaessa matalalla kynnyksellä yhteydessä. Toteutamme kaksi kertaa vuodessa asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka kautta olemme saaneet arvokasta palautetta sekä kehitysehdotuksia – kiitos siitä.

Greenstep-perhe on tämän vuoden aikana kasvanut yli 100 asiantuntijakollegalla ja meitä on pian 600 greenstepiläistä Pohjoismaissa sekä Virossa. Nykyisten toimipisteidemme rinnalle olemme avanneet toimistot Hämeenlinnaan, Kuopioon, Lappeenrantaan sekä Norjaan, ja myös Poriin tullaan avaamaan toimisto lähitulevaisuudessa. Kasvumme myötä voimme auttaa teitä entistä laajemmin. Lisäksi Greenstep on osa MSI Global Alliance -verkostoa ja voimme tätä kautta palvella yrityksiä yli 100 maassa. MSI Global Alliance on globaali verkosto yrityksiä taloushallinnon, palkkahallinnon, verotuksen ja lakipalveluiden aloilta.

Uusien toimipisteiden lisäksi voimme tukea teitä nyt myös laajamittaisilla laki- ja veropalveluilla yritysjuridiikan osa-alueella. Olkoon kyse esimerkiksi rakennejärjestelyistä, lakisääteisistä asiakirjoista tai omistusrakenteiden suunnittelusta, asiantuntijatiimimme auttaa teitä nopealla aikataululla.



Voimme tukea kasvuanne ja olla apunanne muutostilanteissa myös juridiikan osalta, riippumatta siitä, minkä toimialan ja palveluiden osalta olemme kumppaneitanne. Kuvassa Christel Finne, Leena Oksanen ja Sofia Sandberg lakipalvelut-tiimistämme.

Liiketoimintamme perustuu yhdessä jaetuille arvoille

Olemme vastuullinen työnantaja ja asiakkaidemme strateginen kumppani. Vastuullisuus on Greenstepissä jokaisen työtä ja koko organisaation yhteinen asia, ja se näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme ja kaikessa mitä teemme.

Vastuullisuustyömme painopistealueet ovat syntyneet toimintamme vaikutuksien ja sidosryhmiemme odotusten pohjalta, ja ne ovat:

  • Vastuullinen talous ja hallinto
  • Yhdenvertainen ja hyvinvoiva työyhteisö
  • Laadukas osaamisen kehittäminen
  • Ympäristön kannalta kestävät valinnat

Vastuullisuusraporttimme käy läpi Greenstepin vuotta 2021 näiden painopisteiden kautta keskittyen erityisesti toimiemme sosiaaliseen vastuullisuuteen, sillä haluamme olla vastuullinen työnantaja ja toimija. Myös mm. verojalanjälki, kestävän energian investoinnit sekä tavoitteet tälle vuodelle esitellään raportissa.

Greenstep mukana tukemassa Ukrainaa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on koskettanut meistä jokaista, ja halusimme olla heti alusta lähtien mukana tukemassa ukrainalaisia. Greenstep ja greenstepiläiset osallistuivat sodan alkuvaiheessa kahteen avustuslähetykseen, jossa Ukrainaan toimitettiin siellä kipeästi tarvittavia suojavarusteita, drooneja, lääkintätarvikkeita ja ruokaa. Myöhemmin keväällä lahjoitimme 200 000 euroa Ukrainan avustamiseen Suomen Punaisen Ristin ja Unicefin kautta.

Sodan jatkuessa lahjoitimme lääkintätarvikkeita Sisu Ukraine ry:n kautta sekä tuimme 10 000 euron arvoisella palkinnolla Empowering Future Entrepreneurial Ukraine -ohjelman voittajatiimiä. Ohjelman tavoitteena on sekä löytää potentiaalisia innovaatioita maailmanmarkkinoille että vahvistaa ukrainalaisten nuorten uskoa tulevaisuuteen.

Lisäksi olemme iloisia voidessamme auttaa muutamia yksittäisiä Suomeen sotaa paenneita ukrainalaisia työllistämällä heitä eri tehtäviin.

Greenstep sitoutuu olemaan hiilineutraali vuodesta 2022 alkaen

Olemme sitoutuneet siihen, että toimintamme on hiilineutraalia vuodesta 2022 alkaen. Tavoite saavutetaan systemaattisella kasvihuonekaasupäästöjen välttämisellä ja vähentämisellä kaikissa toimissamme. Välttävien ja vähentävien toimenpiteiden jälkeen jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan Compensate Crediteillä.

Hyvää uutta vuotta!

Toivotamme onnea ja menestystä vuodelle 2023! Olethan yhteydessä, jos voimme tukea yritystäsi palveluillamme – autamme mielellämme!