Kestävyyden kirittäjät, jakso 5: Monimuotoisuutta puoltavat järki ja tunteet

Monimuotoisuus lisää avarakatseista päätöksentekoa ja edistää yrityksen menestystä

Minulla oli hiljan ilo jutella Greenstepin Kestävyyden kirittäjät -podcast-sarjassa entisen kollegani Anneli Karlstedtin kanssa. Hän on toiminut vuodesta 2018 Nokian yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuusjohtajana.

Anneli Karlstedt


Anneli kertoi, että panostaminen monimuotoisuuteen on tutkimuksiin perustuva valinta. "Me olemme päättäneet uskoa tutkimustuloksiin, jotka sanovat, että monimuotoisuudesta saadaan tehoja irti yhdenvertaisuuden avulla", kertoi Anneli. "Erityisesti innovatiivisuus kasvaa, olemme parempia asiakaspalvelussamme ja meidän operatiivinen toimintamme paranee".

Se, että työntekijä kokee kuuluvansa porukkaan, jossa on turvallista jakaa mielipiteitä ja ideoita, on liiketoiminnan kannalta erinomainen asia. Luovuus sekä innovatiivisuus lisääntyvät ja huumori kuplii. Psykologisesti turvallisessa ympäristössä ihmiset kukoistavat.

Anneli korosti podcastissa sitä, että yhdenvertaisessa ympäristössä kaikkien mielipiteitä halutaan ymmärtää. Kun näin tehdään, se johtaa luontevaan yhteistyöhön, jossa kunkin vahvuuksia hyödynnetään. Päätökset tehdään tuoreesti ja avarakatseisesti. Yhdenvertaisuus onkin erilaisuuden aitoa arvostamista ja sen kääntämistä voimavaraksi, oppimisen mahdollisuudeksi. Kun Nokiassa on edustettuna 164 eri kansalaisuutta, inkluusio on mahtava mahdollisuus innovaatioiden kehittämiseen. Ei siis pehmeää puhetta vaan bisneksen edistämistä.

Yhdenvertaisuus on vahva kilpailuetu

Nokian hiljan uudistettu missio tarjota teknologiaa, jonka avulla maailma voi toimia paremmin yhdessä, sisältää vahvasti inkluusion ajatuksen. Anneli korostaakin, että yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus ovat olennaisia kilpailutekijöitä.

Nokiassa tavoitteiksi onkin asetettu

  • henkilöstön monimuotoisuuden lisääminen,
  • vahvan yhdenvertaisuuskulttuurin luominen ja
  • yrityksen nostaminen asiakkaiden ja sijoittajien ykkösvalinnaksi olemalla monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuuskäytäntöjen malliyhtiö.

Tavoitteiden toteuttaminen ei onnistu, ellei niiden sisäistämiseen ja toimintakulttuurin kehittämiseen myös panosteta. Huono kulttuurihan tunnetusti voi tuhota erinomaisenkin strategian.

Nokiassa toimintakulttuuria rakennetaan pohjalle, joka kannustaa hyvään suoritukseen kolmen perusperiaatteen voimalla. Ne ovat avoimuus, pelottomuus ja uskallus tehdä päätöksiä. Sanoina yksinkertaisia, tekoina ne vaativat tietoista harjoittelua.

Kun kysyin Annelilta, mihin hän erityisesti panostaisi yhdenvertaisuudessa, oli vastaus selkeä: Kun esihenkilöt tekevät jatkuvasti valintoja ihmisten välillä, olisi tärkeää, että johtajalta vaadittaisiin hyviä ihmistaitoja. Siis kykyä ymmärtää ihmismieltä, ihmisten käytöstä, oman toiminnan vaikutusta muihin, ymmärrystä välttää urautunutta ajattelua sekä ihmisten valitsemista oikeista syistä. Ilmeisin ratkaisu ei aina ole oikea ratkaisu. Yhdenvertaisuus vaatii vahvaa omien ennakkoasenteiden haastamista.

Nämä Annelin johtamisajatukset ja paljon muuta kiinnostavaa asiaa sosiaalisesta vastuusta löydät Kestävyyden kirittäjät -podcastistamme Spotifysta. Voit myös kuunnella jakson tästä:

Käytämme kolmannen osapuolen alustaa verkkosivujemme podcast-upotuksissa. Voidaksesi kuunnella sisältöjä sinun täytyy hyväksyä kolmansien osapuolien evästeet.

Hallinnoi evästeitä

Greenstep tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman vastuullisuuspalveluita, myös yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden kehittämiseen ja mittaamiseen. Lue lisää vastuullisuuspalveluistamme!