Rahoitus, talous ja tiimi – mitä jokaisen startup-founderin on hyvä tietää

Tiistaina 16.09.2025
08:30
Tampere

Tapahtuma on osa Greenstepin, Gorilla Capitalin ja Nordean kiertuetta, joka on suunnattu startupien foundereille ja muulle johdolle sekä sijoittajille. Kiertueen tavoitteena on tarjota käytännönläheistä tietoa, miten löytää oikea kumppani yrityksen kasvumatkalle ja valmistautua rahoituskierroksiin.

Rahoituskierroksen onnistuminen edellyttää huolellista valmistautumista. Yrityksen kirkkaan vision, taloussuunnitelmien ja esitysmateriaalin lisäksi on mietittävä mistä lähteä etsimään sopivaa sijoittajaa. Toiset sijoittajat rakentavat mallinsa harvojen poikkeuksellisten onnistumisten varaan, toiset keskittyvät toistettaviin, hallitusti eteneviin polkuihin kohti kannattavaa kasvua ja realistista exit-tavoitetta. Tärkeintä on, että founderin ja sijoittajan agenda on yhteinen.

Kun näkemykset liiketoiminnan rakentamisen perusperiaatteista, etenemistahdista ja pääoman käytöstä ovat linjassa, syntyy yhteistyö, joka kestää epävarmuuden ja tukee yhtiötä oikeissa vaiheissa.

Kiertueen tapahtumissa Greenstepin, Gorilla Capitalin ja Nordean asiantuntijat kertovat:

  • mihin seikkoihin ammattimaiset sijoittajat kiinnittävät huomiota
  • minkälainen on hyvä sijoittaja + founder -match
  • mihin taloushallinnon ja HR:n asioihin alkuvaiheen yhtiön tulisi keskittyä liiketoiminnan jatkuvuuden ja rahoituskelpoisuuden varmistamiseksi

Tule mukaan kuulemaan käytännönläheiset vinkit sekä verkostoitumaan alan johtavien toimijoiden kanssa! Paikalla on myös potentiaalisia sijoittajia.

Ilmoittaudu tästä linkistä 12.9. mennessä

Ajankohta: tiistai 16.9.2025 klo 8:30–11

Paikka: Technopolis Yliopistonrinne, Kalevantie 2, Kokoustila Enqvist, Tampere

Ohjelma:

8:30 Aamiainen tarjolla

9:00 Puheenvuorot:

  • Tervetuloa
  • Fit ennen fundingia – mitä ammattimainen sijoittaja katsoo startupeissa ja miten sijoittajavalinta ohjaa founderin polkua / Kirsi Vine-Haaparinne, General Partner, Gorilla Capital
  • Rahoitusvalmiiksi ja toimintakykyiseksi – Taloushallinto ja HR alkuvaiheen yhtiön tukipilareina / Kati Tuovinen, Head of HR Business, & Oliver Lindholm, Partner, Greenstep
  • Kasvurahoitus ja velan käyttö / Vesa Riihimäki, Head of Startup & Growth Finland, Nordea

Tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti startupien johdolle sekä sijoittajille. Muulle kohderyhmälle vahvistamme mahdollisen paikan tapahtumassa viikkoa ennen tapahtumaa.

Ilmoittaudu tästä linkistä 12.9. mennessä – tervetuloa! Tapahtuma on maksuton.