Vuoden kohokohta: Greenstep goes Levi 2023

Levi article png

3 päivää. 450 greenstepiläistä. 2400 täplärapua. Siinäpä ainekset unohtumattomalle viikonlopulle! Syyskuussa 2023 järjestimme kauan odotetun henkilöstömatkamme Leville. Greenstepiläisiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Virosta suuntasi viikonlopuksi Lapin upeisiin maisemiin.

Tuoreimmat greenstepiläiset ovat kuulleet tarinoita ja legendoja Greenstepin rapujuhlista ja henkilöstömatkoista kauemmin talossa olleilta kollegoilta. Greenstepin rapujuhlien perinne juontuu aivan yrityksen alkuaikoihin saakka, jolloin Tore ja Michaela Teir avasivat kotinsa ovet työntekijöille juhlien merkeissä. Väkimäärän kasvaessa vuosittain juhlat siirtyivät sisältä pihalle, mutta kantava ajatus kaikkien Greenstepiläisten yhteen kokoontumisesta säilyi.

Vuonna 2020 maailma sulkeutui pandemian edessä, joka tarkoitti myös rapujuhlien poistumista vuosittaisesta tapahtumakalenterista. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, aika oli oikea koota taas koko jengi kasaan. Koska henkilöstömäärä on kasvanut viime vuosina niin iloisesti, niin päätimme suunnata kohti Toren ja Michaelan "kotia poissa kotoa", Leviä.

Kuten arvata saattaa, useamman sadan ihmisen saaminen samaan paikkaan viikonlopuksi ei ole kovin yksinkertainen toimenpide, etenkin kun suuri osa saapuu Suomen rajojen ulkopuolelta. Huikea people-tiimimme teki ennen reissua kovasti töitä saadakseen reissun järjestettyä, ja lopputuloksena oli tietenkin priimaa.

Odotukset olivat korkealla ennen reissua

Matka Leville starttasi osalla jo torstaina, ja osalla varhain perjantai-aamuna. Tunnelma menomatkalla oli odottava.

"On kyllä todella hienoa, että meille järjestetään tällainen tapahtuma, jonne tulee satoja ihmisiä ympäri Pohjoismaita. En ole itse kuullut vastaavista tapahtumista aiemmin, joten onhan tämä sinällään täysin omalaatuinen juttu kaikin puolin", kertoi Joonas Kuopion toimistolta, ja jatkoi:

"On mukava päästä tapaamaan ihmisiä muistakin Greenstep-maista ja tietenkin muista Suomen kaupungeista. Harvoin tällaisia mahdollisuuksia tulee eteen, joten luvassa on varmasti mielenkiintoinen reissu. Eniten odotan ehkä itse rapujuhlia, koska en ole ollut sellaisissa koskaan aiemmin."

Perjantaina porukkaa saapui pikkuhiljaa Levin Panorama-hotelliin. Iltapäivästä olikin aika erilaisille aktiviteeteille, joista jokainen sai valita mieluisimman. Ohjelmassa oli muun muassa maastopyöräilyä, saunomista jacuzzin kera, joogaa ja keilausta. Päivän päätteeksi nautittiin illallista ja kuunneltiin upeita musiikkiesityksiä.

Levitunturi huiputettiin tiimityöllä

Lauantaina koko porukka kokoontui aamupalan jälkeen auditorioon, jossa Tore kertoi Greenstepin inspiroivan kasvutarinan. Tämän jälkeen jakauduttiin ryhmiin, joiden tavoitteena oli suunnata yhdessä kohti Levin huippua, toteuttaen samalla tiimitehtäviä. "Otakaa kuva, joka kuvastaa Greenstepin seuraavaa askelta", "pitäkää kivi-sakset-paperi -turnaus", "keksikää uusi palvelu Greenstepille", ja muita hauskoja tehtävänantoja toteutettiin matkan varrella. Nousun jälkeen nautittiin lounasta Levin huipulla Tuikku-ravintolassa.

Aamupäivän aktiviteetti ja hieno kasvutarina nostatti yhteishenkeä ja inspiroi.

"Vau, mikä kasvutarina Greenstepin taustalla on! En ollut kuullutkaan sitä aikaisemmin. Ja miten hauskaa oli päästä tutustumaan greenstepiläisiin eri kaupungeista ja maista tiimitehtävässä. Hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki löytyi heti, ja meillä oli todella mukavaa yhdessä. Edes harmaa keli ei saanut hymyä hyytymään."

Legendaariset rapujuhlat kruunasivat reissun

Lauantai-ilta ja koko reissu huipentui kauan odotettuihin rapujuhliin. Juhlatilaan saapuessa pöydissä komeili 2400 Kemiöstä tuotua täplärapua. Seremoniaa veti huikea toastmaster, ja juhla eteni raikuvin lauluin, hauskoin esityksin ja tietysti herkullisten tarjoilujen kera.

Juhlan päätökseksi saimme nauttia livemusiikista, kun Tore oli koonnut greenstepiläisistä kokoon taitavan bändin.

"Yksi reissun hienoimpia hetkiä oli nähdä, kun firman oma bändi veti Coldplayn Viva la Vidaa ja koko porukka yhtyi lauluun. Ihan huikea yhteisöllisyyden tunne oli siinä hetkessä!", muisteli eräs greenstepiläinen.

Sunnuntaina oli aika suunnata takaisin kotia. Tunnelma reissun jälkeen oli korkealla:

"Olen niin ylpeä siitä, että olen greenstepiläinen! Olen hämmästynyt koko Levin matkasta ja siitä, että saan olla osana näin hienoa yritystä. Upeat arvot, tarina taustalla ja uskomaton kasvu! Ja miten vaikuttava joukko ihmisiä Greenstep onkaan. Niin lahjakkaita, luovia, välittäviä, monipuolisia ja kaiken kaikkiaan mahtavia ihmisiä. Iso skål greenstepiläisille", iloitsi Ida-Marie Norjasta.