Greenstep liittojen ja yhdistysten tukena
Liittojen, yhdistysten ja muiden voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden taloushallinto eroaa jonkin verran yritystoiminnasta. Greenstepissä me tunnemme liittojen ja yhdistysten erityispiirteet ja toimintaympäristön.
Liitoissa ja yhdistyksissä koko taloushallinnon logiikka, kuten tuloslaskelmakaava ja avainluvut, on erilainen, jolloin osakeyhtiön liiketoimintalogiikkaan pohjautuvia ennustemalleja ei voi käyttää. Kokeneet asiantuntijamme hoitavat organisaatiosi taloushallinnon laadukkaasti ja auttavat tarvittaessa laatimaan organisaatiollesi sopivat raportointityökalut ja prosessit, jotta pystyt ennakoimaan tulevaa ja tekemään ajantasaiseen tietoon pohjautuvia päätöksiä.
Myös ansaintalogiikka liitoissa ja yhdistyksissä on erilainen kuin yrityksissä, kun tulovirta muodostuu mm. jäsenmaksuista sekä erilaisista avustuksista. Tulojen seurannan tulee olla läpinäkyvää ja ennusteita on tärkeää laatia rullaavasti. Voimme auttaa esimerkiksi rahoituksen järjestelyssä kassatilanteen niin vaatiessa, sekä erilaisten rahoitusmuotojen ja projektien seurannassa ja raportoinnissa.
Sähköinen taloushallinto mahdollistaa reaaliaikaisen tiedon talouden tilasta sekä avoimen tiedon jakamisen. Suosittelemme Netvisor-ohjelmistoa organisaatioiden taloushallinnon hoitamiseen, koska se vastaa mm. liittojen ja yhdistysten tarpeisiin hyvin. Ohjelmiston avulla kirjanpito ja tilinpäätös helpottuvat, kun kaikki tieto on yhdessä paikassa. Lisäksi BiBook, Power BI:n päälle rakennettu täysin uuden ajan raportointiratkaisu, auttaa ennustamaan ja analysoimaan organisaatiosi talouslukuja.
Yhdistyksissä ja urheiluseuroissa kuluu perinteisesti paljon aikaa erilaisten kulu- ja matkalaskujen sekä palkkioiden käsittelyyn. Näissä organisaatioissa on paljon satunnaisia kulu- ja matkalaskujen tekijöitä, ja tähän olemme luoneet kustannustehokkaan mallin kehittämällämme Bezala-sovelluksella, johon kuitit kirjataan matkapuhelimella vaivattomasti. Bezalalla onnistuu myös palkkioiden maksu helposti! Maksaessasi palkkiot Bezalan kautta sovellus laskee automaattisesti palkkiosta pidätettävän ennakonpidätyksen, ja teemme myös ilmoitukset tulorekisteriin puolestasi.
HR-asiantuntijamme toimivat organisaatioiden kehittymisen mahdollistajina tarjoamalla osaamistaan niin johtamiseen, tavoitteiden asettamiseen, organisaatiokulttuurin ja osaamisen kehittämiseen kuin operatiivisiinkin HR-asioihin. Aivan kuten taloushallinnonkin kohdalla, voit ulkoistaa henkilöstöasioita Greenstepille haluamassasi laajuudessa.