Kokemuksia ja ajatuksia tulevaisuuden asiantuntijoiden kouluttamisesta

Placeholder Mv1
Tuomas honkamaki

Tuomas Honkamäki

Senior Manager

Olen noin kaksi kuukautta ollut kouluttamassa Greenstepin uusia tulevaisuuden asiantuntijoita kirjanpidon ja tilinpäätöksen alalle. Omalta osaltani pidän koulutuksesta kahdesta eri syystä. On hieno nähdä, kun koulutuksen perusteella tulevat asiantuntijat alkavat ymmärtämään yhteyksiä. Elokuvassa Karate Kid nuori mies opetteli karatea erilaisten metodien avulla (auton vahausta, lattian hankaamista jne.) ja lopulta näiden harjoitteiden myötä hänestä kehkeytyi hieno karateka. Vähän samasta on kysymys kouluttamisessa, useiden erilaisten koulutusten myötä henkilöistä jalostuu asiantuntijoita. Itsekäs syy kouluttamisesta ja sen mukavuudesta on myös itsensä haastaminen ja heittäytyminen tuntemattomaan. Pitää olla valmis erilaisiin yllätyksiin ja omat tiedot tulee olla ajan tasalla. Kouluttaminen on myös mahdollisuus oppia itse ja toivonkin, että myös muut oppisivat yhtä paljon kuin minä itse.

Taipaleemme alkuvaiheessa on ollut ilo havaita sitoutumisen aste koulutettavilla. On ollut myös hieno huomata, kuinka viikoittaiset esitykset ovat alkaneet jalostumaan ja muuttumaan osittain syvällisemmiksi.

Yhtenä keskeisenä haasteena kouluttamisessa on aina lähtötason selvittäminen. Tällöin koulutus usein rakennetaan vanhojen koulutusmallien mukaisesti ja silloin en ole pystynyt huomioimaan riittävällä tasolla kuulijakuntaa. Osittain tämän haasteen poistimme tekemällä ennakkokartoituksen koulutuspolulla oleville henkilöille. Ennakkokartoituksen perusteella on ollut mahdollista hahmottaa yleistä osaamistasoa ja sitä kautta rakentaa koulutusta oikeammalla osaamisprofiililla.

Oma toiveeni on, että myös tässä koulutuksessa käy samalla tavalla kuin Karate Kid -elokuvassa. Kuin huomaamatta tulevaisuuden tähdet huomaavat osaavansa ja ennen kaikkea hakea tietoa, joka on elintärkeä ominaisuus nyt ja tulevaisuudessa.

Seuraa Greenstep Academya sosiaalisessa mediassa hashtagillä #GreenstepAcademy.