Tiina Illikainen, kirjanpidon assistentti

Tallinnan toimistossamme työskentelevä Tiina kertoo työstään kirjanpidon assistenttina.

Kuinka kauan olet ollut Greenstepillä töissä? Minkälaisia työtehtäväsi ovat?

Ensimmäinen työvuosi täyttyy kesäkuussa, joten olen vielä aika uusi työntekijä. Työskentelen kirjanpidon assistenttina ja työtehtäväni ovat hyvin monipuolisia - palkanlaskennasta tilastoraportteihin ja jonkin verran osto- ja myyntireskontraa. Minulla on vielä paljon opittavaa, tutkittavaa ja harjoiteltavaa. Oleellista lisäarvoa tälle matkalle tuovat kollegat, jotka ovat alansa todellisia ammattilaisia. Heiltä saa aina apua ja neuvoja. Yleinen harhaluulo on, että kirjanpito on tylsä ala, mutta se ei ole lainkaan totta. Jokainen päivä täällä on mielenkiintoinen ja innostava!

Kuinka päädyit hakemaan juuri Greenstepille töihin?

Olin tuolloin työelämässä vaiheessa, jossa työni ei ollut enää haastavaa, enkä saanut enää työstäni samanlaista iloa kuin aiemmin. Ymmärsin, että asioiden oli muututtava. Tiesin heti hakuilmoituksen nähdessäni, että haluan hakea Greenstepille töihin. Greenstep antoi minulle mahdollisuuden, vaikka minulla ei ollutkaan samalta alalta kokemusta. Tämä on juuri sitä, mitä kaipasin!

Kerro hiukan taustastasi - minkälainen ura sinulla on ollut ennen Greenstepiä?

Luin yliopistossa taloustieteitä, mutta en ole koskaan aikaisemmin työskennellyt kirjanpitäjänä. Työskentelin aikaisemmin energia-alalla, jossa olin vastuussa asiakaspalvelun toiminnasta. Työnkuvaani kuuluivat laatukysymykset ja suorituskyvyn hallinta sekä erilaiset tehtävät sopimuksien laatimisesta verkkosivujen päivittämiseen. Tiivistettynä - paljon numeroita ja teknologiaa.


Miltä tyypillinen työpäiväsi näyttää?

Kun menen aamulla töihin, avaan ensin sähköpostini ja käytän sitä päivittäisen tehtävälistani pohjana. Kaikki ajankohtaiset asiat tulevat sähköpostitse, joten on tärkeää pitää sitä silmällä.

Suurin osa työstä on suunniteltava ja priorisoitava määräaikojen mukaan. Vietän suurimman osan kuukauden ensimmäisistä viikoista palkanlaskennan parissa, jonka jälkeen tulevat tilastot ja raportointi. Osto- ja myyntitilejä käsittelen jatkuvasti. Lisäksi on useita muita toimintoja, jotka tukevat seuraavan kuukauden palkanlaskentaa.

Tiimimme yhteistyö toimii hienosti, koska jaamme keskenämme tehtävät tärkeän määräajan lähestyessä. Tällä tavalla pääsen keskittymään niihin toimiin, jotka ovat juuri sinä ajankohtana tärkeimpiä. Työmäärä riippuu hyvin paljon ajanjaksosta. Joskus töitä on todella paljon ja joskus taas vähemmän. Yhteensä töihin kuluu kuitenkin normaalin kalenterikuukauden verran tunteja.

Minkälaisia mahdollisuuksia Greenstep tarjoaa aloittavalle kirjanpitäjälle?

Greenstep on tarjonnut minulle jo tässä vaiheessa suunnattoman paljon uutta ja kiinnostavaa tietotaitoa, sillä olen päässyt oppimaan eri järjestelmien, ohjelmien ja tietokantojen käyttöä. Täällä on myös monia mahdollisuuksia kouluttautua muihin kuin oman alan tehtäviin liittyen. Joka päivä pääsee oppimaan ja tekemään jotain uutta. Jos minulle tulee vastaan ongelma, saan aina työkavereilta apua. Meillä on hyvin kannustava ja avulias tiimi.

Mikä työssäsi on parasta?

Parasta täällä on se, että pääsen hoitamaan minulle täysin uusia tehtäviä, jotka ovat todella mukavia ja kiinnostavia. Minulla on vielä paljon kehityttävää ja onneksi Greenstep tarjoaa tähän hyvät mahdollisuudet, mikä innostaa minua entistä enemmän. En usko, että saan Greenstepistä koskaan tarpeekseni.

Täällä pääsen kehittymään enemmän kuin missään muualla, sillä esimerkiksi kansainväliset mahdollisuudet ovat paljon suurempia kuin paikallisesti Virossa toimivassa yrityksessä. Haluaisin oppia seuraavaksi lisää esimerkiksi Suomen palkanlaskennasta. Keskustelen asiakkaiden kanssa enimmäkseen suomeksi tai englanniksi ja pääsen kehittämään kielitaitoani joka päivä. Minulla on vapaus suunnitella ajankäyttöäni ja etätyömahdollisuus on tärkeä lisäarvo.

Mitä haluaisit kertoa niille, jotka harkitsevat hakevansa töihin Greenstepiin?

Rohkaisen jokaista, joka on innokas kehittämään itseään, hakemaan Greenstepille töihin! Meitä on täällä jo yli 500. Sitä ei näe usein, että yrityksen omistajat tapaavat lähes kaikki uudet työntekijät rekrytointivaiheessa, mutta Greenstepissä tämä on normaali käytäntö. Täältä löytyvät myös yhteiset juhlat ja tapahtumat, jotka kohottavat yhteishenkeä entisestään. Kokoonnumme lisäksi koko yrityksen kanssa jopa viikottain "perjantaipullalle".

Täällä jokaista kunnioitetaan ja kannustetaan. Mikään kysymys ei ole liian tyhmä ja kenelläkään ei koskaan ole liian kiire auttaa. Työkaverit ymmärtävät ja tukevat toisiaan. Olen kehittynyt jo valtavasti verrattuna siihen, mistä aloitin. Olen kulkenut pitkän matkan eteenpäin ja olen hyvin onnellinen, sillä täällä ei koskaan ole tylsää. Suosittelen Greenstepiä lämpimästi kaikille!

Mitä sinulle merkitsee olla osa Greenstepiä?

Greenstepissä on aivan mahtava porukka! Täällä on hyvä olla, koska meillä on todella ihana ja kannustava tiimi. Greenstepissä on myös hyvät mahdollisuudet kehittyä, minkä ansiosta on entistä enemmän motivaatiota ja tarmoa tehdä hyvin töitä. Koska tunnen, että minua arvostetaan, haluan myös itse tuottaa yritykselle entistä enemmän arvoa.