Medantan kasvun ja ketterän kehityksen tukena toimiva taloushallinnon kumppani
Kevään 2020 aikana Medanta käynnisti ketterästi uuden liiketoiminnan asiakkaitaan kuuntelemalla. Greenstep on ollut vuosia tukemassa Medantan kasvua muuraamalla paikalleen toimivat taloushallinnon perusteet ja käytännöt, minkä myötä nopeatkin reagoinnit mahdollistuvat.
Medanta on ollut uudistamassa suomalaista työvaatekulttuuria yli kymmenen vuoden ajan erityisesti terveydenhuollossa sekä ravintolamaailmassa. Yrityksen tavoite on yhdistää itse kehitettyjen materiaalien myötä käyttökelpoisuus ja design työviihtyvyyden ja -turvallisuuden parantamiseksi. Medantan toimitusjohtaja Anu Kivelä kuvailee heidän liiketoimintansa ydintä ammattilaisten palveluksessa:
”Noin vaativa työ, jota terveydenhuollossa tehdään, ansaitsee parhaista mahdollisista teknisistä materiaaleista tehdyt työvaatteet, joita tekstiiliteknologia tänä päivänä pystyy tuottamaan.”
"Työvaatteissa pitää voida viihtyä" on ollut Medantan kantava idea yrityksen alusta asti.
Tarinan varrella liiketoiminta on laajentunut perinteisen työvaatemyynnin ohella myös tekstiilivuokraukseen ja pesulapalveluihin. Greenstep on ollut Medantan tukena jo usean vuoden ajan kehittäen yrityksen taloushallintoa vastaamaan uusia haasteita.
Koronakevät käänsi kurssia
Kuten monelle muullekin yritykselle, keväällä 2020 oli valtava vaikutus myös Medantan toimintaan. Kevään aikana ravintolapuolen tilauskanta oli vähentynyt lähes nollaan tai siirtynyt ainakin hamaan tulevaisuuteen. Yksi puhelu helmikuussa oli kuitenkin käänteentekevä.
”Asiakkaamme soitti minulle ja kehotti varautumaan kankaisen maskin valmistamiseen. Hän osasi ennakoida tulevaa. Kyllä se minusta tuntui aluksi vähän epätodelliselta, että voiko tämä olla totta.”
Asiakkaan kuuntelu tuotti Medantalle valtavan uuden potentiaalin liiketoiminnan laajentamiselle. Keväällä 2020 yrityksen fokus olikin lähes täysin uusien ekologisempien kestomaskien toimintakuntoon ja myyntiin saattamisessa. Hektisessä ympäristössä tuotekehitystä tehtiin yhdessä asiakkaiden kanssa, jotta tuotteet sopisivat käyttäjiensä tarkoituksiin mahdollisimman hyvin heti alusta alkaen. Kun maskien, erityisesti kestomaskien, tarve ja kysyntä räjähti kansainvälisesti, uusi aluevaltaus avasi yritykselle ovet kansainvälisille markkinoille.
Kestosuojaimet eivät olleet Medantan suunnitelmissa kuitenkaan vain yhden kevään tuote. Tarkoituksena on tuoda kestävät suojavälineet osaksi yrityksen tuotevalikoimaa myös pidemmällä aikajänteellä.
”Vaikka core-osaamisemme on ollut materiaalien kehittämisessä ja design-puolessa, vaikuttaisi siltä, että suojaimet ovat tulleet jäädäkseen osaksi tuotevalikoimaamme. Suojavälineet ja työvaatteet täydentävät hyvin toisiaan.”
Vakaa taloushallinto ketteryyden tukena
”Mahdollisuus ketteryyteen perustuu hyvään, stabiiliin ja osaavaan taloushallintoon. Siitä täytyy antaa Greenstepille pisteet.”
Medantan perustaja Anu Kivelä on ollut erittäin tyytyväinen Greenstepin taloushallinnon palveluihin, jotka ovat vapauttaneet hänet liiketoiminnan johtamiseen sekä sen kehittämiseen.
Medantan ja Greenstepin monivuotisen yhteistyön aikana taloushallinnon peruskivet ovat muurattu paikoilleen, minkä myötä nopeatkin strategiset reagoinnit onnistuvat. Vuosien varrella uusiin liiketoimintoihin laajentuminen on tuonut taloushallintoon omat muutoksensa, jotka ovat yhteistoimin mahdollistettu käytäntöön. Greenstepin vahva taloushallinnon osaaminen on saatu sovitettua Medantan päivittäiseen toimintaan, minkä ansiosta yrityksen on ollut mahdollista kasvaa.
Suojavälineiden valmistuksen tuoman uuden mahdollisuuden avautuessa varmalla perustuksella oleva taloushallinto ja siihen saatava tuki antoivat Medantalle mahdollisuuden keskittyä täysillä liiketoiminnan kehittämiseen. Kun pohja on hyvin hoidettu, on siitä helpompi ponnistaa.
”Minulla on ollut todella huojentunut fiilis, että meillä on asiat näin hyvin hoidettu ja olemme pystyneet keskittymään täysillä tähän meidän ydintekemiseen.”
Haluatko kuulla meistä lisää - Ota yhteyttä!
Julkaistu 27.05.2020