Greenstepin Vantaan toimisto aukeaa lokakuussa
Greenstep jatkaa vahvalla kasvun polulla ja avaamme Espoon toimiston lisäksi toisen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan toimipaikkamme lokakuussa Vantaalle erinomaisten kulkuyhteyksien Tikkurilaan. Toimisto saa kotinsa Tikkurilassa sijaitsevassa historiallisessa silkkitehtaassa, joka on noussut viime vuosina uuteen kukoistukseen.
Toimiston vetäjänä aloittaa Siru Ormo, jolla on takanaan 4 vuoden ura Greenstepin CFO-palveluissa ja tätä ennen yli 10 vuoden monipuolinen kokemus talouden ja talousjohdon tehtävistä. Sirulle on työnsä kautta kertynyt myös hyvä tuntemus tilitoimistopalveluista. Hän odottaa jo kovasti uuden toimiston avautumista:
”Uskon, että Vantaalla sekä sen lähiympäristössä on valtavasti menestyspotentiaalia asiakkuuksien lisäksi myös asiantuntijoissa. Haluammekin löytää parhaat tekijät mukaan kehittämään yhdessä kumppaneidemme menestystarinoita.
Rekrytoimmekin jo innolla uusia kollegoita ja erityisesti etsimme kokeneita kirjanpitäjiä ja palkanlaskijoita. Uskon, että potentiaalia on ja paljon, sillä moni Vantaan suunnalla asuva on voinut aiemmin jättää kokonaan hakematta meille.
Avaamalla uuden toimiston haluamme lisäksi palvella paremmin myös Vantaalla ja sen lähiympäristössä asuvia nykyisiä työntekijöitämme ja heidän tarpeitaan.”
Siru Ormo
Vuonna 2010 perustettu Greenstep on kasvanut noin 450 kirjanpidon, palkanlaskennan, CFO-palveluiden, HR:n, data-analytiikan sekä järjestelmäosaajan asiantuntijaorganisaatioksi. Greenstepillä asiantuntijat pääsevät aidosti hyödyntämään osaamistaan vaihtelevissa asiakasprojekteissa ja tukevat näin asiakkaitamme kasvamaan.
Haemme lisää osaavia tiimiläisiä ympäri Suomen ja nyt myös Vantaalle! Avoimet työpaikat sekä lisää Greenstepistä työnantajana löydät täältä.
Lisätietoja:
Siru Ormo
Partner, Vantaan toimiston vetäjä
siru.ormo@greenstep.fi
+358 45 670 6071
Tore Teir
Hallituksen puheenjohtaja
tore.teir@greenstep.fi
+358 40 760 4909
Julkaistu 28.09.2021